Pääkirjoitus

Vuodesta 1917 on kulunut sata vuotta. Jo ennen valtiollista itsenäistymistä alkoi voimakas yhteiskunnallinen, sivistyksellinen ja tieteellinen kehitys, joka on sittemmin vienyt Suomen pitkälle. Erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa olemme maailman huipulla. Lapsia on turvallista odottaa ja synnyttää. Lapsia on hyvä hoitaa ja kasvattaa. Lasten peruskoulu ei ole tasapäistävä, vaan maailman osaamisen huippua aikaansaava. Terveydenhuolto toimii, ja sosiaaliturva on vahva.

Lue lisää

Artikkelien tiivistelmät

Jussi Silvonen

Sielutieteestä psykologiaan – suomalaisen psykologiahistorian haasteita

Wilhelm Wundtin laboratorio yleensä nähdään psykologian maailmanlaajuisen historian symbolisena lähtökohtana. Suomen tapauksessa vastaavaa selvää lähtökohtaa ei helposti löydy. Ensimmäinen suomenkielinen psykologian oppikirja julkaistiin vuonna 1869; ensimmäinen akateeminen väitöstilaisuus pidettiin vuonna 1887. Soveltava psykologia alkoi 1920-luvulla Valtionrautateiden psykoteknillisessä laboratoriossa. Psykologian itsenäinen akateeminen historia alkaa kuitenkin vasta 1930-luvulla, kun ensimmäinen psykologian laboratorio perustettiin Helsingin yliopistoon ja kun Jyväskylän yliopistoon perustettiin ensimmäinen professuuri. Tästä johtuen Suomen psykologian historialla ei ole yhtä alkua, vaan monta. Suomen varhaista psykologiaa dominoi 1880-luvulta 1930-luvulle idealistinen filosofia, joka käsitti kohteensa dualistisesti. Kokeellinen tutkimus pystyi selittämään ihmismielestä vain alemmat alueet, ja korkeampi alue selitettiin käsitteellä ”apperseptio” – mielen vapaalla konstruktiivisella toiminnalla. 1930-luvulla uusi Eino Kailan julistama lähestymistapa syrjäytti vanhan dualismin uudella paradigmalla, joka selitti mielen ihmisen käyttäytymisellä. Toisen maailmansodan jälkeen omaksuttiin uusia psykometrisiä menetelmiä, ja kaikki idealistiset käsitteet – kuten apperseptio – hävisivät täysin Suomen psykologian historiasta. Paradigman vaihdos idealistisesta ”sielutieteestä” ”ihmisen käyttäytymisen psykologiaan” voidaan nähdä lineaarisena progressiivisena prosessina, jossa kehittyneemmät käsitteet korvaavat vanhat käsitteet. 

Lue lisää

English summaries

Jussi Silvonen

From ”the science of the soul” to ”the psychology of behavior” – challenges of the history of psychology in Finland

Wilhelm Wundt’s laboratory is usually seen as the symbolic point of departure for the global history of psychology. In the case of Finland, it is not easy to find such a clear starting point. The first Finnish textbook of psychology was published in 1869; the first academic dissertation was publicly defended in 1887. Applied psychology started in the 1920s at the psycho-technical laboratory of the National Railroad Company. The independent academic history of psychology does not begin, however, until the 1930s with the establishment of the first psychology laboratory at the University of Helsinki, and with the first professorship at the University of Jyväskylä. Consequently, there are not one, but many beginnings in the history of Finnish psychology.

Lue lisää

Tieteelliset Artikkelit

Wilhelm Wundtin laboratorio yleensä nähdään psykologian maailmanlaajuisen historian symbolisena lähtökohtana. Suomen tapauksessa vastaavaa selvää lähtökohtaa ei helposti löydy. Ensimmäinen suomenkielinen psykologian oppikirja julkaistiin vuonna 1869; ensimmäinen akateeminen väitöstilaisuus pidettiin vuonna 1887. Soveltava psykologia alkoi 1920-luvulla Valtionrautateiden psykoteknillisessä laboratoriossa. Psykologian itsenäinen akateeminen historia alkaa kuitenkin vasta 1930-luvulla, kun ensimmäinen psykologian laboratorio perustettiin Helsingin yliopistoon ja kun Jyväskylän yliopistoon perustettiin ensimmäinen professuuri. Tästä johtuen Suomen psykologian historialla ei ole yhtä alkua, vaan monta. Suomen varhaista psykologiaa dominoi 1880-luvulta 1930-luvulle idealistinen filosofia, joka käsitti kohteensa dualistisesti. Kokeellinen tutkimus pystyi selittämään ihmismielestä vain alemmat alueet, ja korkeampi alue selitettiin käsitteellä ”apperseptio” – mielen vapaalla konstruktiivisella toiminnalla. 1930-luvulla uusi Eino Kailan julistama lähestymistapa syrjäytti vanhan dualismin uudella paradigmalla, joka selitti mielen ihmisen käyttäytymisellä. Toisen maailmansodan jälkeen omaksuttiin uusia psykometrisiä menetelmiä, ja kaikki idealistiset käsitteet – kuten apperseptio – hävisivät täysin Suomen psykologian historiasta. Paradigman vaihdos idealistisesta ”sielutieteestä” ”ihmisen käyttäytymisen psykologiaan” voidaan nähdä lineaarisena progressiivisena prosessina, jossa kehittyneemmät käsitteet korvaavat vanhat käsitteet.

Lue lisää

Tieteelliset Artikkelit

Artikkelissa tarkastellaan dokumenttien ja kirjallisuuden perusteella Suomen ensimmäisen psykologian oppituolin perustamisen vaiheita. Psykologian (sielutieteen) professuuri perustettiin 1936 Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun. Ensimmäinen vakinainen psykologian professori, Arvo Lehtovaara, nimitettiin 1939. Virkaa oli hoitanut 1936–1939 Niilo Mäki, josta sittemmin tuli Suomen ensimmäinen erityispedagogiikan professori.  Lehtovaara siirtyi 1952 Helsinkiin, ja Martti Takala valittiin hänen seuraajakseen 1954. Oppituolin historiaan – hakijoihin, asiantuntijoihin ja valittuihin – kytkeytyvät keskeiset henkilöt, joiden toiminnan kautta psykologia sai paikkansa akateemisena oppiaineena, osana yliopistolaitosta.

Lue lisää

Tieteelliset Artikkelit

Varhaisimmista suomalaisista naispsykologeista Ester Hjelt (1885–1960) oli Anitra Karstenin (1902–1988) ohella merkittävä soveltavan psykologian pioneeri. He molemmat joutuivat ammattiurallaan kohtaamaan akateemisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia esteitä ja tasapainottelemaan akateemisen psykologian ja soveltavan psykologian välillä. Artikkelissa tarkastellaan Ester Hjeltin urakehitystä, joka eteni kouluopettajan työstä psykologian soveltamiseen kouluissa, psykotekniikan alalla, ammatinvalinnanohjauksessa ja lastensuojelun piirissä. Hjeltin varsinainen akateeminen opetustyö Åbo Akademissa rajoittui vuosiin 1948–1953. ”Käytännöllisen” tai soveltavan psykologian alueita oli vähitellen tullut esiin Suomessa 1910-luvulla, aluksi kokeellisen kasvatusopin, differentiaalipsykologian ja lapsipsykologian yhteydessä. Soveltava psykologia sai enemmän itsenäistä jalansijaa 1920-luvulla, vaikka se ei erityistä akateemista arvostusta vielä tavoittanutkaan. Psykotekninen tutkimus, ammatinvalinnanohjaus ja älykkyystestaukset kouluissa olivat varhaisen soveltavan psykologian keskeisiä alueita.

Lue lisää

Katsauksia

Ammatinvalinnanohjauksen varhaishistoria on Suomessa myös soveltavan psykologian historiaa. Ammatinvalinnanohjaus oli 1950-luvulle saakka ainoa ei-kliininen käytännön elämään liittyvä psykologinen palvelu. Ohjaustoiminta tuli monelle vanhemman polven psykologian professorille tutuksi, kun he hankkivat kokemusta asiakastyöstä Helsingin kaupungin ammatinvalinnanohjaustoimistossa. Ohjaus alkoi syksyllä 1939 talvisodan kynnyksellä ja jatkui vaikeuksista huolimatta sota-aikanakin. Yli kymmenen kaupunkia aloitti 1950-luvulla ammatinvalinnanohjauksen kunnallisena palveluna, kunnes valtio otti 1961 vastuun ohjaustoiminnasta ja sen rahoituksesta. Ammatinvalinnanohjaus oli menetelmätutkimuksen alueella kansainvälisen huomion kohteena, kun Suuri tutkimus -48 oli käynnissä. Tähän hankkeeseen kävivät alan huippututkijat tutustumassa Yhdysvalloista saakka.

Lue lisää

Katsauksia

Lauri Rauhala (s. 13.9.1914 Sievissä, k. 5.4.2016 Helsingissä) syntyi 11-lapsisen perheen nuorimpana körttiläiseen kasvuympäristöön, jossa vanhemmat sisarukset hoitivat paljolti kasvattajan tehtäviä. Kansakoulun käyneelle Rauhalalle avautui tie Kajaanin opettajaseminaariin, josta hän valmistui vuonna 1939 ja josta hän sai kosketuksen humanistiseen sivistysihanteeseen. Opettajaseminaarin rehtori Martti Hela johdatti Rauhalaa myös kasvatustieteeseen ja psykolo-giaan. Rauhala ehti toimia vain kolme viikkoa kansakoulun opettajana Oulussa, kun talvisota alkoi. Hän haavoittui jatkosodan alussa ja toimi viisi vuotta sodan aikana eri tehtävissä, muun muassa joukkueenjohtajana, esikuntatyössä sekä talous- ja valistusupseerina. Hän aloitti jo asemasodan aikana kasvatustieteen opinnot J. A. Hollolle ja jatkoi niitä kotiuduttuaan rintamalta syyskuussa 1944.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Maassamme akateemisesti harjoitetun ja opetetun psykologian ikää pidetään yleisesti nuorena – ehkä Euroopan nuorimpiin kuuluvana. Olihan lähimmissä pohjoismaisissa naapureissamme, erityisesti Tanskassa ja Norjassa, esiintynyt maineikkaita kokeelliseen perinteeseen koulittuja psykologeja jo 1800-luvun lopulta alkaen. Ar-vioinnissa osutaankin oikeaan, mikäli alamme käsitetään ”ahtaassa merkityksessä”, ammatillisena psykologiana siihen nimenomaisesti johtavine korkeakoulututkintoineen. Tällöin kuitenkin unohdetaan, että yliopisto-opetuksen yhteydessä lähes 200 vuoden ajan on Suomeen välitetty Euroopan sivistyskeskuksissa vallinneita oppeja, joita silloisen käsityksen mukaan on nimitettävä psykologiaksi: ihmisen henkisen rakenteen ja hänen elämänmuotonsa tulkinnaksi.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Voidaan katsoa, että psykologia on saavuttanut itsenäisen aseman jonkin maan kulttuuri- ja yhteiskuntaelämässä siitä alkaen, kun eräät perusehdot ovat täyttyneet. Tällaisia perusehtoja ovat ennen muuta psykologian ottaminen akateemisten oppiaineiden joukkoon ja asianomaisen perus- ja jatkokoulutuksen saaneiden psykologien sijoittuminen yhteiskunnan työelämään. Psykologian laitokset aineen oppituoleineen ja muine virkoineen sekä toimineen turvaavat nykyisin psykologeille perusopetuksen ja ainakin osittain jatkokoulutuksenkin. Samalla luodaan edellytykset sekä perustutkimukselle että soveltavalle tutkimukselle. Myös toinen ehdoista on jo jonkin aikaa ollut täyttyneenä. Nykyäänhän Suomen Psykologiliitto – osaksi yhteistyössä psykologian laitosten kanssa – suunnittelee ja järjestää jatkokoulutusta ja työnohjausta sekä myöntää vaatimukset täyttäville psykologin legitimaation.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Lapsi- ja kasvatuspsykologinen tutkimus alkoi meillä varsinaisesti vasta tällä vuosisadalla. Kuitenkin jo sitä ennen kasvatusopillisessa kirjallisuudessa tapaa kasvatettavan psyykeä koskevia mainintoja, useimmiten kasvatus- ja opetusohjeiden perusteluina. Tähän on aineistoa poimittu Turun akatemian väitöskirjoista, muista kasvatusopillisista teoksista ja kirjoituksista sekä koulusäännöstöistä ja entisten oppilaiden muistelmista. Mukana on myös suoranaisia kasvatusohjeita ja käyttäytymismääräyksiä, niistä kun voi päätellä, millaisena kasvatusoppi näki lapsen ja miten hänet otettiin huomioon lähinnä koulussa. Lapsen asemaa tai koulunkäyntimahdollisuuksia sen sijaan ei enemmälti tarkastella.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Eino Kailaa (1890–1958) pidettiin aikalaisarvioissa maamme parhaana ja erittäin lupaavana kokeellisen psykologian tutkijana (Haapasalo, 1976). Hänen kokeellista psykologiaa käsittelevät kirjoituksensa sijoittuvat vuosille 1916–1932. Tämä artikkeli keskittyy Eino Kailan kokeelliseen psykologiaan ja tarkastelee hänen syvyyshavaintoa ja pikkulapsen kasvohavainnointia käsitteleviä julkaisujaan. Ne luovat ajallisen ulottuvuuden nykyiselle näköhavainto- ja vauvatutkimukselle.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta
11 arkis 05 k01

Niilo Mäki (1902–1968) on unohdettu hahmo suomalaisessa psykologiassa. Hänen toiminnastaan ja ajattelustaan on toistaiseksi esiintynyt vain lyhyitä mainintoja psykologian historiikeissa. Hänen näkemyksistään ja kirjallisesta tuotannostaan tiedetään jokseenkin niukasti. Hän oli kuitenkin useille aikalaisilleen Suomen ensimmäinen psykologi (von Fieandt, 1979). Mäki oli yksi maailman ensimmäisistä neuropsykologeista ja Suomen ensimmäinen ammatinvalinnanohjaaja, ensimmäisen psykologian professuurin hoitaja sekä ensimmäinen erityispedagogiikan professori.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Syyskuussa 1947, samana päivänä, jolloin päivälehdet välittivät uutisen Suomen Akatemian perustamista koskevan lakiesityksen hyväksymisestä, niissä ilmestyi Eino Kailan kirjoitus, jonka olennainen sisältö oli seuraavanlainen: Elämä on sarja voittoja ja tappioita. Kun Platon perusti ensimmäisen akatemian nimeä kantaneen laitoksen, hän perusti sen perinpohjaisen tappion kärsineeseen maahansa, jonka muurit oli murrettu ja jonka valtiollinen merkitys oli pysyvästi lakannut. Henkisen elämän virta on kaikkina aikoina kasvattanut elämän voittotiliä, erityisesti raskaiden kokemusten ja tappioiden jälkeen. Maamme on nyt tappion kärsinyt kansakunta. Suomen Akatemian perustaminen on osoitus siitä, että kansa luottaa tulevaisuuteensa. Samalla eduskunta on viitoittanut tavoitteita, joiden varassa voittotiliä on kartutettava.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Seuraava artikkeli pyrkii selvittämään sitä, miten sota-ajan jälkeen suomalaisessa psykologiassa tapahtui uudelleen orientoituminen vaikutteiden lähteissä ja tutkimusmetodologiassa. Käytännössä tämä merkitsi differentiaalipsykologisen näkökulman korostumista parin vuosikymmenen aikana lähes ainoana akateemisen psykologian tutkimustraditiona. Esityksen lähtökohtana ovat olleet 1940- ja 1950-luvuilla ilmestyneet persoonallisuuden psykologian, sosiaalipsykologian sekä kasvatus- ja kehityspsykologian tutkimukset. Systemaattisesti on otettu huomioon väitöskirjat ja laajemmat tieteelliset monografiat(1) sekä Ajatus-aikakauskirjassa ilmestyneet psykologiaa käsitelleet artikkelit.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Suomen Psykologinen Seura on tänä vuonna toiminut 25 vuotta nykyisellä nimellään. Mutta seuran historia ulottuu paljon kauemmas menneisyyteen. Jo vuonna 1935 perustettiin Suomen Psykologisen Seuran edeltäjä, Ylioppilaiden Psykologiseura.(1) Ylioppilaiden Psykologiseuraa perustettaessa vuonna 1935 ei maamme korkeakouluissa ollut vielä yhtään psykologian oppituolia eikä mahdollisuutta suorittaa psykologian arvosanaopintoja. Helsingin yliopistossa psykologian opetus tapahtui pääasiassa teoreettisen filosofian yhteydessä. Eino Kaila oli vuonna 1930 nimitetty teoreettisen filosofian professoriksi Helsingin yliopistoon, jonka jälkeen hän uudisti psykologian opinnot ja perusti psykologisen laboratorion. Laboratorion ensimmäisiä töitä olivat Kai von Fieandtin, Arvo Lehtovaaran ja Kaarlo Helasvuon tekemät Kretschmerin typologiaan liittyvät tutkimukset. Tämä piiri ryhtyi Kai von Fieandtin johdolla puuhaamaan psykologisen harrastuskerhon perustamista. Puheenjohtajaehdokkaaksi pyydettiin Niilo Mäki, jota pidettiin noina aikoina Eino Kailan ohella toisena edustavana suomalaisena psykologina.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Tarkkaa ajankohtaa työpsykologisen ajattelutavan, opetuksen, tutkimuksen ja sovellusten alkamisesta maassamme on vaikea tietää. Sama tilanne on myös yleiseen psykologiaan nähden. Suomessa nämä alkoivat varsin samanaikaisesti, mutta kuitenkin kohtalaisen erillään toisistaan. Psykologia oli pitkään osana filosofiaa ja kasvatusoppia; työpsykologia eriytyi vähitellen psykologiasta, työnjohto-opista ja rationalisointitoiminnasta. Tämän jälkeen työpsykologia nähtiin psykologian sovelluksena ja työnjohto-oppi työpsykologian sovelluksena. Näiden alkuvaiheita on siten aiheellista tarkastella yhdessä.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta
16 arkis 10 k01

Artikkeli käsittelee eräitä suomalaisen akateemisen psykologian varhaisia linjauksia suhteessa kansainvälisen psykologian suuntauksiin. Filosofi-psykologi Eino Kaila (Kuva 1) suuntasi 1920-luvulta lähtien suomalaista psykologiaa hahmopsykologian mukaisesti, vaikka suhtautui siihenkin kriittisesti. Hän pyrki luomaan omaa dynaamista ja monikerroksista persoonallisuuspsykologiaa ja myöhemmin yhtenäistä psykologiaa, jossa ”loogisella behaviorismilla” tai ”hahmobehaviorismilla” oli sijansa. Kailan oppilaat alkoivat 1930-luvun jälkipuoliskolta suunnata tutkimusta ja opetusta toisaalta soveltavaan psykologiaan (pääasiassa Arvo Lehtovaara), toisaalta edelleen enimmäkseen hahmoteoreettisesti painottuneeseen havaintopsykologiaan (Kai von Fieandt). Saksankielisen psykologian vaikutus väheni heti toisen maailmansodan jälkeen, samalla kun angloamerikkalainen vaikutus lisääntyi ja uudet faktorianalyyttiset menetelmät tulivat suosituiksi. Kognitiivinen siirtymä (ei kumous) ilmeni Suomessa hitaasti ja sai laajempaa sijaa vasta 1970-luvun kuluessa.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Suomalaisen lääkäriammattikunnan rinnalle ilmaantui 1920-luvun puolivälissä pieni joukko maallikkoparantajia, jotka markkinoivat ”uusinta ja nerokkainta parannustiedettä”, ”sielullisia voimia” hyväkseen käyttävää ”psykoterapeuttista parannusmenetelmää”. Hans Ruin kuvasi pääkaupunkilaisen näkökulmasta vuonna 1927 Nya Argus -lehdessä erikoislaatuista ajan ilmiötä, parantamisinnon äkillistä hyökyaaltoa (Ruin, 1927, 25): ”Ihmisystävällisyyden ja avuliaisuuden aalto näyttää parhaillaan kulkevan kaupunkiemme yli. Toinen toisensa jälkeen rohkeat miehet ovat tunteneet velvollisuudekseen auttaa heikkoja ja sairaita ja esittää plakaateissaan runsaita lupauksia. He ovat perustaneet psykoterapeuttisia instituuttejaan yhtä rivakasti kuin puoskaroivat kaihenparantajat muinoin pystyttivät telttojaan – erona on vain se, etteivät he ilmeisesti aio poistua yhtä nopeasti kuin kaihenparantajat. Miksi he oikeastaan niin tekisivätkään? Tasaisena virtana etsiytyy avuntarvitsijoita maaseudulta ja kaupungista parantajan vastaanottohuoneeseen. Hänet on havaittu korvaamattomaksi.”

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Psykoanalyysin suomalaiseen historiaan kätkeytyy edelleen tiedostamattomia kerrostumia, jotka eivät ole suomalaiskansallisten torjuntojen läpi kääntyneet oppihistorialliseksi kertomukseksi. Esittelen tässä yhteydessä muutamin valikoiduin esimerkein psykoanalyysin kulttuuripoliittisia kytkentöjä eli psykoanalyysin ”poliittista tiedostamatonta” Suomessa 1930-luvun jälkipuoliskolla. Tarkastelen psykoanalyysin kietoutumisia kulttuuripoliittiseen polemiikkiin, joka leimasi psykoanalyysin pikemminkin ideologiaksi tai myytiksi kuin tieteeksi. Olen aiemmin selvitellyt psykoanalyysin liittymäkohtia toista maailmansotaa edeltäneeseen suomalaiseen lääketieteeseen, filosofiaan ja psykologiaan (Ihanus, 1982) sekä laajemmalti suomalaiseen kulttuurikeskusteluun (Ihanus, 1988).

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta
19 arkis 13 k01 

Artikkelissa käydään läpi suomalaissyntyisen psykiatrin ja psykoanalyytikon Benjamin Rubinsteinin (1905–1989) elämänkulku ja työura, joka johti Suomesta Yhdysvaltoihin. Hänen tuotantonsa keskeisiä teemoja tarkastellaan Koottujen kirjoitusten perusteella. Näitä teemoja ovat tiedostamattoman olemus mind–body-ongelman näkökulmasta, psykoanalyysin kliinisen teorian suhde muihin tieteellisiin teorioihin sekä psykoanalyyttisten käsitteiden ja hypoteesien ominaislaatu. Kirjoittajat esittävät Rubinsteinin olleen psykoanalyysin tieteenfilosofian ja metapsykologiakritiikin merkittävimpiä edustajia. Lisäksi hänet nähdään neuropsykoanalyysin varhaiseksi edeltäjäksi, sillä hän korosti ”protoneurofysiologista” kantaa, jonka mukaan psykoanalyyttiset käsitteet eivät saa olla ristiriidassa neurofysiologisen tutkimuksen tulosten kanssa. Rubinstein luokitteli psykoanalyysin kliinisiä (”probabilistisia”) hypoteeseja, joiden paikkansapitävyyttä oli hänen nähdäkseen arvioitava kliinisen teorian ulkopuolelta.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Nykyisen psykologian alkukehitys tapahtui muiden yliopistollisten oppiaineiden hoivissa, ensi sijassa filosofian ja melkoisessa määrin myös fysiologian. Suomessa oli etenkin filosofia vähitellen itsenäistyvän psykologian äitinä. Näin oli jo 1800-luvulla. Nykyisen psykologian alkuvaiheet sijoittuvat meillä selvimmin siihen ajankohtaan, jolloin Eino Kaila oppituolinhaltijana aloitti yliopistollisen opetustoimintansa. Eino Kaila (1890–1958) tuli vastaperustetun Turun yliopiston filosofian professoriksi 1921 ja jatkoi siellä toimintaansa vuoteen 1930, jolloin hän siirtyi Helsingin yliopistoon. Turun kaudesta toivon muiden kertovan, koska minulta puuttuvat omakohtaiset kontaktit. Olin lukuvuosina 1926–1928 Turun suomalaisen yhteiskoulun oppilaana. Hieman kaikuja tosin kantautui Eino Kailan toiminnasta Turun yliopistossa koulummekin piiriin. Siellä kuulemma kehitettiin aivan uudenlaista psykologiaa. Pääasiassa viestit olivat myönteisiä, mutta oli mukana jotakin kielteistäkin: kovin radikaalisti siellä hylätään vanha ja rakennetaan uutta niin sanottua kokeellista psykologiaa. Oppikirjanamme oli Paavo Virkkusen Filosofian alkeiden oppikirja. Sen ensimmäinen painos oli ilmestynyt 1915. Epäilemättä se aikanaan oli ollut oivallinen koulun oppikirja, mutta ei tietenkään voinut palvella johdatuksena nykyistyyppiseen psykologiaan.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Alan edustajien asiana on päättää, mistä maamme psykologian vaiheet lasketaan alkaneiksi, ensimmäisestä suomalaisesta psykologian väitöskirjasta ja dosentuurista (Hjalmar Neiglick, 1887), Turun yliopiston psykologisen laboratorion perustamisesta 1920-luvulla vaiko alan ensimmäisen oppituolin saamisesta Jyväskylään seuraavalla kymmenluvulla. Käsitykseni laitostoiminnan merkityksestä käyttäytymistieteiden alalla on saanut minut kirjoittamaan seuraavat rivit. Jouduin tekemisiin Turun psykologisen laboratorion kanssa kahteen otteeseen. Ensiksi aikana, jolloin opiskelin luonnontieteitä kemia pääaineenani ja jolloin psykologia-niminen tieteenala oli minulle täysin vieras. Sitten uudelleen aikana, jolloin minusta olisi saattanut tulla psykologi.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Kun minulta on pyydetty persoonallisia muistelmia ”maamme psykologian alkuajoilta” tämän lehden sivuille, on minun syytä todeta heti aluksi seuraavaa: Psykologia-lehti on arvokas ja monilta osin tieteellinen, mutta minun menneitten muisteluni ei voi olla eksaktia ja on sitä paitsi mitä suurimmassa määrin subjektiivista. Koska nyt kuitenkin on Lapsen vuosi ja toimin kasvatusneuvolassa, suotaneen anteeksi tietty lapsellisuus näilläkin palstoilla. Pääministeri, ex-psykologi, presidentti in spe Mauno Koivisto sanoi Suomen Psykologiliiton 10-vuotisjuhlassa vuonna 1967 näin: ”Sitä mukaa kun ammattipsykologi on tullut yhteiskunnassa tunnetuksi, ovat eri tahojen ennakkoluulot hälvenneet ja psykologien kysyntä laajentunut aivan uusillekin toimintasektoreille.”

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Ensi keväänä, tarkalleen 12.5.1974, tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun maamme ensimmäinen psykologikomitea professori Kai von Fieandtin johdolla luovutti mietintönsä silloiselle opetusministerille, R. H. Oittiselle. Takana oli laajamittainen, yli kolme vuotta kestänyt työ (komitea oli asetettu jo 29.3.1961), ja oltiin suhteellisen toiveikkaita sen suhteen, että psykologien koulutuksen ja ammattiaseman kohdalla jotakin tapahtuisi. Optimismiin oli ainakin yksi syy: uskottiin, että Suomi pysyttelisi mukana muiden pohjoismaiden vanavedessä matkalla kohti yhteiskuntaa, joka pystyisi tarjoamaan ainakin kunnallisia psykologipalveluja kansalaisilleen. On näet muistettava, että kaikki sai alkunsa vuonna 1959 tehdystä Pohjoismaiden neuvoston jäsenaloitteesta, jossa toivottiin kaikkien jäsenvaltioiden osaltaan selvittävän, miten psykologien laillistaminen, psykologisen testiaineiston suojaaminen, psykologin vaitiolovelvollisuus sekä psykologien yhteiset pohjoismaiset työmarkkinat olisi järjestettävä. Tämän mukainen oli myös von Fieandtin komitean toimeksianto.

Lue lisää

Psykologia-lehden arkistosta

Tämän vuoden huhtikuun kuudentena päivänä tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta siitä, kun Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton kesken allekirjoitettiin ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus, YYA. Tämän sopimuksen viidennessä artiklassa todetaan, että molemmat maat vakuuttavat ”päättäneensä toimia yhteistyön ja ystävyyden hengessä Suomen ja Neuvostoliiton taloudellisten ja kulttuurisuhteiden jatkuvaksi kehittämiseksi ja lujittamiseksi”. Tämän artiklan kulttuurisuhteita koskevan maininnan pohjalta on syntynyt laaja sopimusten ja järjestelyjen muodostama yhteistyön alue. Tällä hetkellä tieteellinen tai tiedettä sivuava yhteistoiminta tapahtuu tieteellis-teknisenä yhteistyönä, korkeakoulujen välisenä yhteistyönä, Suomen Akatemian ja Neuvostoliiton Tiedeakatemian yhteistyönä, opetusministeriön ja sen alaisen Neuvostoliitto-instituutin toimintana sekä Suomi–Neuvostoliitto-Seuran yhteistyönä. Näillä kaikilla yhteistyön eri osilla on tai on ollut merkitystä kehitettäessä suhteita Suomen ja Neuvostoliiton psykologien kesken.

Lue lisää

Kirjoittajat

JUHANI IHANUS, FT

kulttuuripsykologian dosentti,
psykologian lehtori
Helsingin yliopisto;
taidekasvatuksen ja taidepsykologian dosentti
Aalto-yliopisto;
aate- ja oppihistorian dosentti
Oulun yliopisto

Lue lisää