Pääkirjoitus
: Psykologia-lehti vuonna 2025: paperia, digiä vai molempia? 94
Tieteelliset artikkelit
: Geneerisyys ja habituaalisuus lasten kielessä – aikasidoksettoman ajan ilmaisun kehitysilmiöistä 96
: Mitä psykoterapiassa tapahtuu? Aineistoteoreettinen malli psykoterapiasta asiakkaiden kuvaamana 115
: Psykologiset perustarpeet työssä: tarpeiden täyttymisen ja frustraation kyselymenetelmän arviointi 134
Tämän lehden saapuessa tilaajien postiluukkuihin on julkaisuvuosi 2024 jo puolessa välissä. Vuoden 2023 viimeisen numeron viivästyminen sekoitti myös kuluvan vuoden numeroiden aikataulua, mutta toimitus on nyt pyrkinyt vakiinnuttamaan lehden ilmestymisaikataulun tahtiin, jossa molemmilla vuosipuoliskoilla ilmestyisi kaksi numeroa.
Vertaisarviointiprosessista valmistuvien tieteellisten artikkeleiden määrästä riippuen osa numeroista voi olla jatkossakin tuhdimpia lukupaketteja aikaisempien vuosikertojen kaksoisnumeroiden tapaan.
Tutkimus tarkastelee 2.5–8-vuotiaiden suomenkielisten lasten aikasidoksettoman ajanilmaisun kehitystä. Tutkimuksen aineisto koostuu naturalistisin menetelmin sekä haastattelumenetelmällä kootuista ajanilmauksista tilannekuvauksineen. Aineiston koko on 125 ajanilmausta. Lähestymistapa on laadullinen: ajanilmauksista tarkastellaan geneerisen ja habituaalisen tiedon ilmaisua sekä vuorovaikutuspyrkimyksiä, joiden ilmaisemiseen aikasidoksettoman ajan ilmaukset osallistuvat. Aikasidoksettoman ajanilmaisun psykologisiksi taustoiksi tunnistettiin kategorianmuodostus (ajan käsitteet), tapahtumakognitio (taajuudenilmaukset) sekä sosiaalinen kognitio (diskursiiviset ajanilmaukset). Lapset osoittivat varhemmin geneeristen ajanilmausten kuin habituaalisten taajuudenilmausten hallintaa. Tutkimus tuottaa uutta tietoa ajanilmausten omaksumisen mekanismeista: lapset näyttävät hallitsevan jo alle kolmen vuoden iässä sellaisten ajanilmausten käyttöjä, joilla on aikaviitteisen merkityksen lisäksi diskursiivisia, vuorovaikutuspyrkimyksiä osoittavia tehtäviä (aina, ikinä); toisaalta ne ajanilmaukset, joille diskursiivisia tehtäviä ei tunnistettu (harvoin), opittiin vasta kouluiässä.
The study explores the development of temporally non-specific expression of time among Finnish-speaking children aged 2.5–8 years. The data (N = 125 temporally non-specific expressions of time) consists of children’s utterances collected by naturalistic methods and interview. The research method is qualitative: the expressions of time are examined as part of the utterances expressing generic or habitual knowledge, or children’s interactional goals. According to the study, the time expressions that delineate or emphasize generic meanings are easier for children to acquire than habitual frequency expressions. Category formation (concepts of time), social cognition (discursive expressions of time), and event cognition (frequency expressions) were identified as domain-general enablers for the development of temporally non-specific expression of time. The main finding of the study brings forth a new thread to the understanding of the development of children’s expressions of time: The subject children seemed to master the use of those expressions that also conveyed discursive, interaction-driven meanings (aina ‘always’, ikinä ‘ever’) under the age of three years, while expressions with no such discursive meanings (harvoin ‘rarely’) were not acquired until school age.
Tutkimus tarkastelee 2.5–8-vuotiaiden suomenkielisten lasten aikasidoksettoman ajanilmaisun kehitystä. Tutkimuksen aineisto koostuu naturalistisin menetelmin sekä haastattelumenetelmällä kootuista ajanilmauksista tilannekuvauksineen. Aineiston koko on 125 ajanilmausta. Lähestymistapa on laadullinen: ajanilmauksista tarkastellaan geneerisen ja habituaalisen tiedon ilmaisua sekä vuorovaikutuspyrkimyksiä, joiden ilmaisemiseen aikasidoksettoman ajan ilmaukset osallistuvat. Aikasidoksettoman ajanilmaisun psykologisiksi taustoiksi tunnistettiin kategorianmuodostus (ajan käsitteet), tapahtumakognitio (taajuudenilmaukset) sekä sosiaalinen kognitio (diskursiiviset ajanilmaukset). Lapset osoittivat varhemmin geneeristen ajanilmausten kuin habituaalisten taajuudenilmausten hallintaa. Tutkimus tuottaa uutta tietoa ajanilmausten omaksumisen mekanismeista: lapset näyttävät hallitsevan jo alle kolmen vuoden iässä sellaisten ajanilmausten käyttöjä, joilla on aikaviitteisen merkityksen lisäksi diskursiivisia, vuorovaikutuspyrkimyksiä osoittavia tehtäviä (aina, ikinä); toisaalta ne ajanilmaukset, joille diskursiivisia tehtäviä ei tunnistettu (harvoin), opittiin vasta kouluiässä.
Psykoterapiaa on tutkimuksessa usein lähestytty medikalistisista lähtöoletuksista tai viitekehysorientoituneesti. Psykoterapian tarkasteleminen asiakas- ja aineistolähtöisesti on ollut vähäistä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää asiakkaiden kuvausten pohjalta, mitä psykoterapiassa tapahtuu, ja avata sitä kautta toisenlainen näkökulma psykoterapian ymmärtämiseen. Tutkimusaineistona oli yhden psykoterapeutin asiakkaiden (N = 30) terapiansa päätteeksi tekemät lyhyet vapaamuotoiset kirjoitelmat omasta terapiastaan. Terapeutti toimi sekä tutkimuksen tekijänä että asiakkaiden terapeuttina. Tutkimuksen menetelmällisenä lähtökohtana oli aineistolähtöinen teoria (engl. grounded theory). Tehdyn analyysin pohjalta rakentui aineistoteoreettinen malli psykoterapiasta ”Vuorovaikutuksellisena itsensä etsimisen” prosessina. Tutkimus tarjoaa esimerkin psykoterapiassa vaikuttavien viitekehyksistä riippumattomien yhteisten tekijöiden tutkimiseen.
Tutkimuksessa tarkasteltiin suomeksi käännetyn Basic Psychological Need Satisfaction and Frustration Scales -kyselyn (BPNSFS) työkontekstiin sovitetun version psykometristä rakennetta ja validiteettia menetelmään kohdistetun kritiikin valossa. Kyselyn faktorirakennetta ja menetelmällä arvioitujen psykologisten perustarpeiden täyttymisen ja tarvefrustraation yhteyksiä työn imuun ja uupumukseen tutkittiin heterogeenisessä työväestöaineistossa (N = 706) erilaisin rakenneyhtälömallein. Tulosten mukaan kyselyn alkuperäinen teoreettinen malli sopi yhteen havaintojen kanssa ja faktoreiden yhteydet työn imuun ja uupumukseen ovat enimmäkseen odotettuja. Vähintään yhtä hyvin sopivat kuitenkin myös tutkitut metodifaktoreita sisältävät mallit, joissa perustarpeiden faktorit poikkeavat alkuperäisistä oletuksista. Suomenkielistä BPNSFS:n työkontekstiin sovitettua versiota voi käyttää etenkin psykologisten perustarpeiden täyttymisen arviointiin. Tarpeiden frustraatiota arvioidessa on huomioitava faktorirakenteeseen ja frustraatioväittämien sisältöön liittyvät mahdolliset heikkoudet, erityisesti se, että käytetyt väittämät eivät välttämättä sisällä tarpeeksi aktiivista perustarpeiden tukahduttamista. Jos frustaatioväittämät jätetään pois, voi menetelmän kyky selittää kielteisiä ilmiöitä kuitenkin heikentyä huomattavasti.
Tutkimusten mukaan noin joka neljännellä nuorella esiintyy hyvinvointiin liittyviä pulmia. Psyykkisen hyvinvoinnin haasteiden tiedetään olevan yhteydessä muun muassa suurempaan riskiin itsetuhoisuuteen, päihdeongelmiin sekä haasteisiin sosiaalisissa suhteissa, koulussa tai työelämässä. Psyykkisen hyvinvoinnin haasteilla voi siis olla merkittäviä ja kauaskantoisia vaikutuksia myöhempään elämään ja urapolkuihin. Näitä riskejä voidaan torjua hyvinvointia tukevilla ja haasteita ennaltaehkäisevillä toimilla. Yksi keino tukea nuorten hyvinvointia ja ennaltaehkäistä haasteita on tarjota interventioita koulujen kautta. Interventiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä toimea, jolla pyritään vaikuttamaan nuoren käyttäytymiseen hyvinvointia edistävällä tavalla.
Psykologista asiantuntemusta ja osaamista tarvitaan muuttuvassa yhteiskunnassa yhä enemmän. Ensi syksynä Helsingin yliopistossa alkava uusi soveltavan psykologian kandiohjelma, ja sen jatkoksi myöhemmin perustettava organisaatiopsykologian maisteriohjelma, pyrkivät vastaamaan tähän tarpeeseen.
Koulutusohjelmakokonaisuus perustettiin Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblomin aloitteesta. Yliopiston koulutustarjontaa kehitettäessä tunnistettiin tarve uudenlaiselle psykologian alan koulutusohjelmalle. Nykyinen psykologian koulutusohjelmakokonaisuus tuottaa terveydenhuollon ammattihenkilöinä toimivia psykologeja, jotka uraseurantaraporttien mukaan päätyvät lähes yksinomaan kliinisen psykologin tehtäviin. Psykologista asiantuntemusta tarvitaan kuitenkin myös muualla työelämässä ja tehtävissä, jotka eivät vaadi terveydenhuollon ammattihenkilön pätevyyttä. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi erilaiset organisaatioiden kehittämiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin parantamiseen liittyvät tehtävät.
Leena Niskanen aloitti psykologian, kasvatusopin ja sosiologian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1961 kirjoitettuaan ylioppilaaksi Kuopion tyttölyseosta. Hän valmistui psykologiksi vuonna 1967 ja aloitti työuransa ensin Savon Lastenlinnassa Kuopiossa Helka Asikaisen ohjaamana, mutta siirtyi vuonna 1968 Savonlinnan kasvatusneuvolan psykologiksi, missä toimi psykoterapeuttisen hoitokäytännön mukaan alkuun, mutta omaksui pian myös professori Lehtovaaran keinoja oppimisvaikeuksien lieventämiseksi.
Kirsti Lagerspetzin pro gradu -palkinto myönnettiin Sara Liinamolle Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineeseen tehdystä opinnäytetyöstä ”Persoonallisuustesti sosiaalisena konstruktiona. Diskurssianalyyttinen tutkimus psykologisesta testaamisesta osana rekrytointia”. Palkintosumma on 300 euroa.
Psykologia-lehden 2023 parhaaksi artikkeliksi valittiin Sanna Ulmasen, Tiina Soinin, Janne Pietarisen ja Kirsi Pyhällön artikkeli "Alakoulun oppilaiden sosiaalisen tuen profiilien kehitys ja yhteys opiskeluhyvinvointiin ja koulumenestykseen”.
Hakala, Rasmus: Becoming a manager – Challenges, well-being and Covid-19
Karlö, Miki: Leading strategic renewal with an engineering mindset
Lampela, Teemu: Culture’s captive – The role of organizational culture in large-scale agile transformations
Haluaisitko olla älykkäämpi? Mitä olisit valmis antamaan sen vuoksi? Tulevaisuudessa ”älyä” voi kenties lisätä lääkkeen tai esimerkiksi sähköhoidon välityksellä ilman riskejä tai mahdollisia sivuvaikutuksia, mutta ei vielä. Lisäksi älyn lisääminen voi koitua kalliiksi niin yksilölle kuin tasa-arvolle. Ihmisellä on halu kehittyä, ja erilaiset keinot tehostaa toimintakykyä, erityisesti kognitiivista, ovat jo täällä. Kuitenkin nämä keinot on suunnattu ihmisille, joilla on kliinisesti määritelty syy tehostaa toimintakykyään, esimerkiksi vaikeudet keskittymisessä tai muistamisessa.
Viimeisimmän vuosikymmenen aikana psykoterapian kysyntä on kasvanut voimakkaasti. Eläketurvakeskuksen mukaan mielenterveyden häiriöt olivat syynä vajaaseen kolmannekseen työkyvyttömyyseläkepäätöksistä vuonna 2022. Sirkku Ruudun ja Hilkka Putkisaaren toimittama Toipumisorientaatio ja ratkaisukeskeisyys lyhytpsykoterapiassa pyrkii osaltaan vastaamaan terapiatyön kehittämisen tiedontarpeeseen. Nimensä mukaisesti teos kuvaa toipumisorientaatiota ja ratkaisu- ja voimavarakeskeisiä menetelmiä, joita käytetään lyhytpsykoterapeuttisessa hoidossa.
Hakala, Juha: Laadullisen tutkimuksen ABC – menetelmäopas opinnäytteen tekijälle. Gaudeamus. Johdatus tavallisimpiin laadullisiin tutkimusmenetelmiin.
ULLA ANTTILA, VTM, ST
psykoterapeutti, sosiaalipsykologi
Mehiläinen Psykoterapiapalvelut, Töölö;
Kalasataman päihdepoliklinikka
Helsingin kaupunki
