Maanantaiblogi

Työvuoteni ihanin viikko on yleensä helmikuussa. Tällä kertaa aloittelin sitä perjantaina valvojana äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskokeessa. Valvojana ehtii hyvin tutustua myös tehtäviin ja yksi tehtävä oli Iisakki Kiemungin mainio kolumni Hämeen Sanomista parin vuoden takaa. Kolumnissaan Iisakki ihmettelee tilastoja, joiden mukaan hänen pitäisi olla maailman onnellisin. Ylioppilaskokelaiden piti analysoida Iisakin tyylivalintoja, kun taas minä sain syventyä sisältöön.

Lue lisää

Maanantaiblogi

Vuodesta toiseen, ympäri vuoden, ihmisiä kiinnostaa muistin toiminta. Ei ihme, eihän ilman muistia pärjää päivääkään. Kun puhun asiasta koulutustilaisuuksissa tai toimittajien kanssa, saan lähes poikkeuksetta kuulla, että olipa helpottavaa saada tietoa näistä asioista: "eihän mulla siis olekaan mitenkään erityisen huono muisti, vaan yhtä lailla huono kuin ihmisellä yleensäkin". Monille on yllätys, että arkielämän muistiongelmat ovat kaikille tuttuja ja heijastavat aivan normaalia muistitoimintaa.

Lue lisää

Maanantaiblogi

Psykologia-lehden numerossa 5/2011 kirjoitin ihmisten katumuksista, joita professori Neal Roese Northwestern-yliopistosta on tutkinut. Helmikuun alussa samasta aiheesta kirjoittivat iltapäivälehdet ehkäpä tämän The Guardian -lehden artikkelin pohjalta. Artikkelissa kerrotaan australialaisen saattohoitajan Bronnie Waren kirjoittamasta kirjasta The Top Five Regrets of the Dying.

Roesen tutkimuksissa elävät katuvat tekemättä jättämisiään: kouluttamattomat koulutuksen puutetta, koulutetut valintojaan uralla ja työssä; miehet työhön ja naiset ihmissuhteisiin liittyviä asioita. Roese spekuloi, että ihmisillä on ollut aikaa miettiä tekemisiään ja löytää niille hyvät syyt. Ajan myötä ihmiset tuntuvat kuitenkin unohtavan ne syyt, jotka estivät aikoinaan tekemisen ja tilaisuuteen tarttumisen ja muistavat vain menetetyn mahdollisuuden.

Waren kirjan mukaan myös kuolevat katuvat tekemättä jättämisiään. Kuolinvuoteella työ ei miehistäkään tunnu enää niin tärkeältä ja he katuivat työssä viettämiään liian monia tunteja. Muuten kuolevat tuntuivat toivovan, että olisivat uskaltaneet elää enemmän omien tavoitteidensa ja tunteidensa näköistä elämää.

Katumuksia mielenkiintoisempaa ja opettavaisempaa (koska siksi kai kuolevien katumukset meitä kiinnostavat, että voisimme oppia niistä jotain elämäämme) olisi muuten tietää, mistä kuolevat ja elävät tuntevat kiitollisuutta. Toivottavasti saamme lukea niistäkin pian!