Luennoin viime viikolla niin filosofeille kuin bisnes- ja it-johdolle. Molemmat tilaisuudet saivat pohtimaan psykologian tutkimustulosten merkitystä. Väitin, että muisti on rajallinen, kuormittuminen altistaa inhimillisille virheille eikä ihminen ole tehokkaimmillaan tehdessään useita asioita yhtä aikaa. Mutta onko näillä väitteillä mitään merkitystä muille kuin psykologeille?

Suomen Filosofisen Yhdistyksen yhden sanan kollokvion otsikkona oli tänä vuonna "muisti". Kahden päivän aikana jouduin pohtimaan uudella tavalla psykologian muistitutkimusta. Muistin tutkimuksessa käsitteitä esiintyy valtavasti: eksplisiittinen, implisiittinen, deklaratiivinen, semanttinen, lyhytkestoinen, pitkäkestoinen, prospektiivinen, työmuisti ja lukuisia muita. Kysymykseen "miksi muisti pettää" on vaikea vastata tyhjentävästi. Yksinomaan työmuistitutkimuksen parissa tutkimustulokset tarjoavat lukuisia selityksiä: muisti pettää hälyssä, muisti pettää ajan myötä, muisti pettää "muistijälkien" piirteiden sekoittuessa. Tutkimustulokset, data, on totta. Mutta siitä tehdyt päätelmät voivat olla monesta syystä virheellisiä. Ehkä koko koeasetelmassa ja muistettavassa materiaalissa oli jotain vialla. Ehkä ei osattu ottaa huomioon jotain olennaista tekijää, joka muuttaisi tuloksia. Entä mitä tehdä sille seikalle, että vaikkapa muistin toimintaa koskevat johtopäätökset ovat peräisin hyvin erilaisista tutkimustuloksista? Voiko niitä oikeasti niputtaa yhteen? Tässä tarvitsisimme viisaita ja systemaattisesti ajattelemaan tottuneita filosofeja: tarkastelemaan kanssamme valtavaa tutkimuskirjallisuutta sekä vaatimaan meiltä tarkempaa käsitteiden määrittelyä ja harkinnan käyttämistä kun luomme valtavasta tietomäärästä kokonaisvaltaista näkemystä. Muutoin vaarana on, että luotettavatkin tutkimustulokset muuttuvat perusteettomiksi johtopäätöksiksi eli mielipiteiksi.

Bisnes- ja it-johto sai pohtimaan psykologian muistitutkimusta toisesta suunnasta kuin filosofit. Miten vakuuttaa kuulijat siitä, että tietyt asiat muistitutkimuksessa, esimerkiksi työmuistin rajoitukset, ovat yhtä totta kuin se, että ihmisellä on korkeintaan kaksi kättä? Kuulijoilla on paljon omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuvia mielipiteitä, jotka tuntuvat puhuvan vaikka sen puolesta, että hyvä muisti on kiinni tahdosta ja motivaatiosta ja kunnon kiire innostaa muistamaan hyvin ja toimimaan tehokkaasti. Älykkäiden ja ajattelevien yritysjohtajien kysymykset pakottavat pohtimaan muistia ja muita psykologisia ilmiöitä tiettyä tutkimuskysymystä laajemmasta näkökulmasta. Mikä on tulosten ekologinen validiteetti, eli pätevätkö tutkimustulokset myös oikeassa elämässä tutkimuskammioiden ulkopuolella? Entä onko tutkittu ilmiö yleistettävissä muihinkin tilanteisiin? Jos tällaisia kysymyksiä ei ota huomioon, vaarana on, että luotettavistakin tutkimustuloksista kertominen vaikuttaa vain yhdeltä mielipiteeltä monien joukossa.

Nobel-kemisti Ernest Rutherfordin väitetään aikoinaan sanoneen, että tieteellisillä löydöillä ei ole arvoa, jollei niitä pysty selittämään niin että baarimikkokin ymmärtää. Viime viikon kokemukseni saavat minut ajattelemaan, että psykologian tutkimustulosten arvoa kasvattaa se, että ne pystytään selittämään siten, että niin filosofit kuin yritysjohtajatkin vakuuttuvat.