Viime viikolla APA julkaisi nettisivuillaan vuoden 2012 palkinnonsaajat elämäntyön saavutuksista psykologina. Toinen palkinnonsaaja on professori Rena Wing Brownin yliopistosta. Hän kehitti ja tutki vuosina 1996-1999 kakkostyypin diabeteksen ehkäisyä ryhmämenetelmällä (The Diabetes Prevention Program).

Tutkimuksessa Wing ja kollegat jakoivat yli 3000 osallistujaa, joilla oli kohonnut verensokeri (joka on tärkeimpiä kakkostyypin diabeteksen riskitekijöitä), kolmeen ryhmään satunnaisesti. Ensimmäinen ryhmä sai lääkityksen kakkostyypin diabetekseen ja informaatiota liikunnan ja ravinnon merkityksestä diabeteksen hoidossa. Toinen ryhmä sai saman informaation ja placebo-lääkkeen. Kolmas ryhmä osallistui intensiiviseen ohjelmaan elämäntapojensa muuttamiseksi (The Diabetes Prevention Program).

Kolmen vuoden tutkimus jouduttiin keskeyttämään aiottua aikaisemmin, koska tulokset olivat niin dramaattisia. Wingin kehittämä ohjelma elämäntapojen muuttamiseki oli melkein kaksi kertaa tehokkaampi kuin lääke diabeteksen ehkäisyssä. Tutkimuksen alkaessa monet kriitikot eivät olleet uskoneet, että ihmiset innostuisivat ja onnistuisivat muuttamaan elämäntapojaan millään ohjelmalla. Wingin mukaan ohjelma toimii, koska se on riittävän intensiivinen ja sen kehittäjillä oli vuosikymmenien monipuolinen tietopohja ja kokemus painonpudotuksen ryhmämenetelmistä.

Lukiessani Wingin elämäntyöstä mieleeni tuli kevään aikana Pykologi-lehdessä ja ehkä koko Suomessakin käynnistynyt kriittinen keskustelu masennuksen ja unettomuuden lääkityksestä. Jussi Valtonen kirjoitti liikunnasta ja kuinka personal trainer voi olla pilleriä parempi ratkaisu nuoren miehen masennuksen hoidossa ( Psykologi 01/2012). Seuraavassa numerossa (Psykologi 02/2012) Aku Kopakkala kyseenalaisti lääkkeiden merkityksen masennuksen hoidossa. Ja seuraavassa numerossa (Psykologi 03/2012) kerrottiin vuoden psykologista Soili Kajasteesta, joka on edistänyt pitkällä urallaan unettomuuden lääkkeettömiä hoitoja. Samaan aikaan Suomessa tapahtuneet perhesurmat ovat nostaneet muun avun ja tuen kuin psykiatrisen lääkehoidon vähäisyyden myös muussa mediassa julkiseen keskusteluun. Niinpä esimerkiksi Helsingin Sanomat vaati pääkirjoituksessaan kotipalvelua lapsiperheille viime viikolla.

Yhteiskunnassa tunnutaan tällä hetkellä uskovan pilleriin parhaana hoitona niin mielen kuin ruumiinkiin vaivoihin. Tutkimusnäyttöä alkaa kuitenkin kertyä muistakin keinoista. Toivottavasti ne saavat ansaitsemansa huomion. Ainakin Suomen ja Yhdysvaltain psykologiliitot ovat tänä vuonna päättäneet palkita lääkkeettömän hoidon uranuurtajia!