Top News 2020

Psykologia-lehden arkistosta

Niilo Mäki ja soveltavan psykologian alku Suomessa

Vain tilaajilla on pääsy tämän artikkelin täysversioon.

Kirjaudu sisään tai klikkaa tästä tilaamaan Psykologia-lehti.

Jos olet jo tilaaja, rekisteröidy tästä.

Niilo Mäki (1902–1968) on unohdettu hahmo suomalaisessa psykologiassa. Hänen toiminnastaan ja ajattelustaan on toistaiseksi esiintynyt vain lyhyitä mainintoja psykologian historiikeissa. Hänen näkemyksistään ja kirjallisesta tuotannostaan tiedetään jokseenkin niukasti. Hän oli kuitenkin useille aikalaisilleen Suomen ensimmäinen psykologi (von Fieandt, 1979). Mäki oli yksi maailman ensimmäisistä neuropsykologeista ja Suomen ensimmäinen ammatinvalinnanohjaaja, ensimmäisen psykologian professuurin hoitaja sekä ensimmäinen erityispedagogiikan professori.

Perehtyminen Mäen toimintaan tuo eteemme suomalaisen soveltavan psykologian alkuvaiheiden historian. On vaikea löytää sellaista psykologian sovellusta, jonka käynnistämiseen maassamme hän ei olisi tavalla tai toisella aktiivisesti osallistunut. Hän pyrki kaikissa eri tehtävissään myös teoreettisesti perustelemaan käytännön toimintamuodot sekä luomaan tiedolliset ja organisatoriset puitteet toiminnalle.

Vain tilaajilla on pääsy tämän artikkelin täysversioon.

Kirjaudu sisään tai klikkaa tästä tilaamaan Psykologia-lehti.

Jos olet jo tilaaja, rekisteröidy tästä.