Synnytys on uskomaton kokemus. Se vie matkalle oman itsen sisimpään ja pakottaa sietämään ennalta-arvaamatonta kaikessa kiehtovuudessaan ja pelottavuudessaan. Kehollisena ja intensiivisenä kokemuksena se on toisaalta jatkumo raskaudelle, mutta toisaalta myös tilanne, jossa ollaan irti kaikesta aiemmasta ja kaikesta tulevasta ja keskitytään vain meneillä olevaan. Joidenkin kulttuureiden myyteissä kuvataan, että äidin sielu lähtee synnytyksen aikana matkalle hakemaan lapsensa sielun ajan rajan toiselta puolelta ja palaa sitten takaisin äidin kehoon. Samalla kun syntyy lapsi, syntyy myös äiti – äiti kyseiselle lapselle.
Nuoruusikä lapsuuden ja aikuisuuden välissä on ainutlaatuinen ajanjakso, jossa keskeisimpinä kehitystehtävinä ovat irtautuminen vanhemmista ja suuntautuminen enenevissä määrin ikäryhmän joukkoon, kehon ja psyyken muutokset ja niiden hyväksyminen, seksuaalisuuden kohtaaminen sekä oman identiteetin rakentuminen (Christie & Viner, 2005; Marttunen & Kaltiala, 2021). Tässä murrosvaiheessa mieli on usein kovassa myllerryksessä, eivätkä erilaiset mieliala- ja ahdistuneisuusoireet ole lainkaan tavattomia tai myöskään aina merkki varsinaisesta mielenterveyden häiriöstä. Mielenterveyden häiriöistä kuitenkin puolet puhkeaa ennen 14. ikävuotta ja peräti kolme neljäsosaa ennen 24. ikävuotta (Kessler ym., 2007). Nuoruus on siis kiistatta hyvin keskeinen ajanjakso myös sen suhteen, kuinka mielenterveyden häiriöiden syntymistä voitaisiin ennaltaehkäistä.
Suomalainen lukiokoulutus on muuttunut väitöskirjaprosessiini kuluneen seitsemän vuoden aikana paljon. Opetussuunnitelman perusteet on uusittu kahdesti. Kurssien sijaan suoritetaan moduuleista koostuvia opintojaksoja ja lasketaan opintopisteitä. Oppikirjat, kokeet ja ylioppilaskokeet ovat digitaalisia. Ylioppilastutkinnon rakenne on muuttunut. Nuorisolukiolaiset ovat nykyisin oppivelvollisia. Samaan aikaan media suoltaa meille uutisia siitä, kuinka lukiossa uupuvat sekä opiskelijat että opettajat. Hyvinvoinnin ja arjen sujuvuuden ymmärtäminen onkin yhä tärkeämpää, ja tarkasteluun tarvitaan jotain uutta. Tarkastelen niitä mahdollisuuksien kautta.
Alun perin kiinnostuin kehollisesta vuorovaikutuksesta huomattuani vastaanotollani peilaavani usein asiakkaiden asentoja tai he minun. Reilu kymmenen vuotta sitten kehollisuudesta alettiin puhua enenevässä määrin sekä kliinisessä psykologiassa että psykoterapiatutkimuksessa (engl. affective turn). Vuonna 2013 emeritusprofessori Jaakko Seikkulan luotsaama Relationaalinen Mieli -projekti alkoi tutkia autonomisen hermoston synkroniaa ja sanallista ja sanatonta vuorovaikutusta pariterapiassa. Projektissa videoitiin kaiken kaikkiaan 12 pariterapiaprosessia. Jokaisessa istunnossa oli läsnä kaksi terapeuttia ja pariskunta. Asiakkaiden hyvinvointia mitattiin Outcome Rating Scalella (Miller ym., 2003) istunnon alussa ja terapeuttista yhteistyösuhdetta (eli allianssia) Session Rating Scalella (Duncan ym., 2003) istunnon lopussa. Koko terapian tuloksellisuutta arvioitiin CORE-OM-lomakkeella (Evans ym., 2002).
Informaatio- ja viestintäteknologia, erityisesti älypuhelimet ja sosiaalinen media, on mullistanut ihmisten välisen vuorovaikutuksen. Teknologian ansiosta kommunikointi on ajasta ja paikasta riippumatonta ja monikanavaisempaa kuin koskaan ennen.
Tapahtunut mullistus ei kuitenkaan rajaudu ainoastaan viestintään, vaan on paljon kokonaisvaltaisempi: myös työnteko, tiedonhaku, kuluttaminen, kuntoilu, rentoutuminen, yhdessäolo ja erilaiset tyhjät hetket ovat saaneet osansa digitalisaatiosta.