Kuvittele hetki kulkevasi pienen lapsen kanssa liukkaalla jäätiköllä. Kuinka tiukasti pidät kiinni? Tuetko niin tiukasti, että lapsen kengät hädin tuskin koskevat maahan, vai hidastatko vauhtia ja tuet vain tarpeen mukaan niin, että pieni keho voi harjoitella pystyssä pysymistä ja kenties kaatumistakin? Tai ehkä katsot mieluummin kokonaan toiseen suuntaan.

Liian niukka liikkumatila rajaa lapsen mahdollisuuksia oppia ja kehittyä, kun taas liian laaja tila, tässä tapauksessa vaikkapa se, ettei aikuinen edes ole lähettyvillä, voi luoda turvattomuutta tai vaaratilanteita. Kehitystä ja oppimista ei voi pakottaa, vaan toimijuudelle on jäätävä tilaa (El’konin, 2001; Valsiner, 1987). Tilaa yrittää itse, olla, ajatella, hengittää, tehdä päätöksiä, keskittyä, opetella uutta ja niin edelleen. Oppiminen, kehitys ja toimijuus kuuluvat myös aikuisen elämään. Millaisia tiloja niille jää monimutkaisessa ja usein täydessäkin arjessa?

Väitöstutkimus tarkastelee tilan ja struktuurin suhdetta ja toimijuuden dynamiikkaa kahdessa aikuisuuden oppimisympäristössä: kasvatusalan monialaisessa yhteistyössä ja teknologiavälitteisessä etäopiskelussa. Ensimmäinen osatutkimus keskittyy koulun ammattilaisten huolipuheeseen ja osallisuuksien rajapintoihin. Toinen osatutkimus tarkastelee etäopiskelijoiden toimijuutta pohjoisessa, ja kolmannen keskiössä on kehityksen dynamiikka etäopiskelun arjessa. Kaikissa osatutkimuksissa on keskeistä ihmisen osallisuus ajankohtaisilla elämisen näyttämöillä.