Kun nyt vanhana tutkijana muistelee työtään, nousee armottomasti mieleen kysymys: Miksi tutkimme? Mitä olemme tutkineet ja miten, ja onko tuloksillamme mieltä? Mikä on tutkimuksen juju, ydin ja sanoma? Tällä jäähyväisluennolla haluan esitellä kolmen tutkimushankkeen syntyhistoriaa, tutkimuskysymyksiä ja lyhyesti paria vastausta kysymyksiin. Samalla haluan kiittää työtovereitani, joiden kanssa olemme yhdessä tehneet tutkimusta. Haluan myös kiittää ystäviä ja opiskelijoita, joiden kanssa olemme tutkimustietoa jakaneet, sekä rahoittajia ja Tampereen yliopistoa, jotka ovat mahdollistaneet tutkimuksen.

Aseteollisuus ylpeilee – vanhemmat pelkäävät

Aloitan kehtolauluista. ”Tyttömme eivät pääse naimisiin”, sanoivat Gazassa asuvat palestiinalaiset naiset, jotka olivat raskaana Israelin erityissotaoperaatioiden aikoihin vuosina 2008–2009, 2012 ja 2014. Miksi? Jokainen Lähi-idän äiti on tietoinen irakilaiseen Fallujan kaupunkiin kohdistuneiden sotatoimien seurauksista. Vuonna 2004 terrorismin vastaisessa sodassa Yhdysvaltojen ja Naton joukot kohdistivat kiivaan tykistötulen ja ilmapommitukset Fallujaan, jonka 300 000 asukasta eivät voineet paeta piiritetystä kaupungista. Aseissa käytettiin valkoista fosforia ja köyhdytettyä uraania eli raskasmetalleja, jotka vahingoittavat sikiön kehitystä (Ani & Baker, 2010). Nato käytti aseissaan köyhdytettyä uraania myös Balkanin sodassa 1990-luvulla (UN-Environment Programme, 2001). Vanhemmat ovat huolissaan nykyaseiden levittämien raskasmetallien vaikutuksista lapsiin, ja Gazan palestiinalaiset konkreettisesti pelkäsivät, että pahamaineisina vuosina syntyneitä lapsia hyljeksitään, minkä seurauksena he eivät pääse naimisiin.