Artikkelien tiivistelmät (03/2022)
Kuuluvuuden tunne ja poissaolot maahanmuuttotaustaisilla oppilailla
Tässä artikkelissa tarkastelemme maahanmuuttosukupolven, kotona puhutun kielen ja taustamaan yhteyttä kouluun kuuluvuuden tunteeseen ja luvattomiin poissaoloihin sekä sitä, miten kuuluvuuden tunne selittää poissaoloja. Aineistona käytimme Suomen PISA-kyselyitä vuosilta 2012, 2015 ja 2018 (N = 16235) ja menetelminä lineaarista ja multinominaalista regressioanalyysiä. Tuloksemme osoittivat, että maahanmuuttotaustaisilla oppilailla, jotka puhuvat kotonaan muuta kuin koulun opetuskieltä, oli keskimäärin heikompi kouluun kuuluvuuden tunne kuin suomea tai ruotsia puhuvilla (valtaväestön) oppilailla. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajilla, toisen sukupolven muunkielisillä oppilailla ja 2.5 sukupolven nuorilla, jotka puhuivat vain koulun opetuskieltä kotonaan, oli todennäköisemmin poissaoloja kuin muilla oppilailla. Mitä vanhempana oppilaat olivat muuttaneet Suomeen, sitä heikompi heidän kouluun kuuluvuuden tunteensa oli keskimäärin ja sitä todennäköisemmin heillä oli laajoja poissaoloja. Kouluun kuuluvuuden tunne oli yhteydessä poissaoloihin muttei selittänyt ryhmien välisiä eroja. Tutkimus auttaa identifioimaan, mitkä maahanmuuttotaustaiset ja kielelliset ryhmät ovat erityisen haavoittuvassa asemassa kuuluvuuden tunteen suhteen ja minkälainen merkitys tällä on poissaoloille. Vahvistamalla kouluun kuuluvuutta ja vähentämällä luvattomia poissaoloja voidaan parantaa oppilaiden hyvinvointia ja oppimistuloksia.
Avainsanat: maahanmuuttotaustaiset oppilaat, kouluun kuuluvuuden tunne, poissaolot, kotona puhuttu kieli
Yhteenkuuluvuus ja mielenterveys maahanmuuttajataustaisilla ja Suomessa syntyneillä nuorilla
Tämän tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli selvittää, onko koulussa koetussa yhteenkuuluvuudessa eroja Suomessa syntyneiden, työperäisesti maahan muuttaneiden ja pakolaisnuorten välillä. Toisena tutkimuskysymyksenä selvitettiin, kuinka yhteenkuuluvuus koulussa on yhteydessä internalisoiviin ja eksternalisoiviin oireisiin, prososiaalisuuteen sekä resilienssiin. Kolmanneksi tarkasteltiin, onko mahdollinen yhteys erilainen Suomessa syntyneillä ja eri syistä Suomeen muuttaneilla nuorilla. Tutkimuksen aineisto kerättiin osana Maahanmuuttajanuorten Psykososiaalinen Tukeminen Koulussa -interventiotutkimushanketta. Tutkimuksessa käytettiin poikkileikkausaineistoa, joka pohjautui nuorten kyselylomakevastauksiin hankkeen aloitusajankohdassa syksyllä 2019 (n = 1981). Tutkimuksessa havaittiin, että yhteenkuuluvuuden kokemuksessa ei ollut eroa ryhmien välillä. Yhteenkuuluvuus koulussa oli yhteydessä vähäisempään määrään internalisoivia ja eksternalisoivia oireita sekä suurempaan määrään prososiaalisuutta ja resilienssiä. Maahanmuuttajatausta ei muuntanut yhteyksiä, vaikkakin pakolaistaustaisilla nuorilla tulos oli resilienssin osalta lähellä tilastollisesti merkitsevää. Yhteenvetona voidaan todeta, että koulussa koettu yhteenkuuluvuus tukee kaikkien nuorten mielenterveyttä, joten sen vahvistaminen on tärkeää.
Avainsanat: yhteenkuuluvuus, internalisoivat oireet, eksternalisoivat oireet, prososiaalisuus, resilienssi, maahanmuuttajat, nuoret
Välttelyn rooli, arviointi ja hoito lasten traumaperäisessä stressihäiriössä: tapaustutkimus
Traumatisoitumista koskevien teorioiden ja tieteellisen tutkimuksen mukaan traumaperäinen välttely vaikuttaa keskeisesti traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) kehittymiseen sekä oireiden pitkittymiseen. Lisäksi välttelyn eri osa-alueet (kognitiivinen, emotionaalinen, toiminnallinen) vaikuttavat oireiluun eri tavoin riippuen muun muassa siitä, miten pitkä aika traumatapahtumasta on kulunut. Välttelyoireilun merkityksestä lasten PTSD:ssä on kuitenkin ristiriitaisia näkemyksiä, eikä tutkimuksia ole juurikaan tehty lapsilla. Tässä tapaustutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymyksiin, 1) millainen rooli traumaperäisellä välttelyoireilulla on lasten PTSD:ssä, 2) miten välttelyoireilu näkyy hoidon aikana, ja 3) miten välttelyoireilun määrä muuttuu hoidon myötä. Tämän tapaustutkimuksen aineistona on 7-vuotiaan pakolaislapsen terapiaprosessi ja sitä koskevat hoitokirjaukset sekä lapsen ja tämän vanhempien arviot PTSD-oireilusta hoidon alussa ja lopussa sekä seurannassa. Hoitomuotona on traumafokusoituneen kognitiivisen käyttäytymisterapian ja narratiivisen altistusterapian yhdistelmähoito. Hoidon alussa traumaperäinen stressioireilu oli merkittävää niin välttelyoireiden, tunkeutuvuusoireiden kuin ylivirittyneisyydenkin osalta. Hoidon lopussa oireilu oli puolittunut; ylivirittyneisyys ja tunkeutuvuusoireet olivat merkittävästi vähentyneet, mutta välttelyoireilua oli yhä. Seurannassa myös välttelyoireilu oli merkittävästi vähentynyt. Hoidon tuloksellisuutta sekä erityisesti välttelyn merkitystä oireiden kehittymisessä ja hoitoprosessissa pohditaan tieteellisen tutkimuksen valossa.
Avainsanat: traumaperäinen stressihäiriö, välttely, lapsi, traumafokusoitunut kognitiivinen käyttäytymisterapia, narratiivinen altistusterapia, syyllisyys
”Sanoja ymmärrän, mutta kokonaisuutta en.” Tapaustutkimus ITQ-kyselyn käytöstä pakolaispotilailla
Pakolaiset ovat kokeneet usein järkyttäviä tapahtumia ja kärsivät traumaperäisestä oireilusta, kuten traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD). Traumaoireiden kartoittaminen ei ole aina suoraviivaista, eivätkä arviointimenetelmät välttämättä sovellu sellaisinaan pakolaistaustaisille. Vakavasti traumatisoituneilla esiintyy myös monimuotoista stressihäiriötä (Complex PTSD eli CPTSD), jota ei aina tunnisteta. International Trauma Questionnaire (ITQ) monine kieliversioineen voisi auttaa pakolaistaustaisten potilaiden PTSD:n ja CPTSD:n tunnistamisessa, mutta sen käytettävyydestä tarvitaan tietoa. Tutkimuksessa arvioitiin ITQ:n arabian- ja darinkielisten versioiden käytettävyyttä tulkkivälitteisten kognitiivisten haastatteluiden avulla. Kolme pakolaistaustaista potilasta kertoi mielipiteitään ITQ:n kysymyksistä. Samat ongelmakohdat painottuivat kaikissa haastatteluissa. Vastaajien oli vaikeaa pitäytyä traumaoireiden kartoituksessa. ITQ:ssa oli käsitteitä ja kysymyksiä, joita osallistujat eivät ymmärtäneet, ja itsenäisesti annetut vastaukset olivat epäluotettavia. Tulkkien ja haastattelijoiden oli osallistuttava aktiivisesti kyselyyn vastaamiseen. Laadullisesti käytettynä ITQ voi kuitenkin olla hyödyllinen menetelmä. Tutkimus nostaa esiin pakolaistaustaisten potilaiden traumaperäisten oireiden arvioinnin erityispiirteitä. Tietoa voidaan myös hyödyntää laajempien ITQ:n validiteettia selvittävien tutkimusten suunnittelussa.
Avainsanat: ITQ, PTSD, CPTSD, pakolaiset, monikulttuurinen arviointi
Pakkomuuttojen ja vainon kokemisen ylisukupolviset jäljet: inkeriläisen toisen ja kolmannen pakkomuuttosukupolven hyvinvointi Suomessa
Sotatapahtumien todistaminen, läheisten menetykset ja kodin jättäminen ovat elämää perustavanlaatuisesti muokkaavia, usein traumaattisia tapahtumia, joilla voi olla vakavia ylisukupolvisia seurauksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää pakkomuuttoja ja vainoa 1900-luvun alkupuolella kokeneiden inkeriläisten jälkeläisten mielen hyvinvointia Suomessa. Lisäksi tutkimus analysoi vanhempien ja isovanhempien traumaattisten sotakokemusten ja pakkomuuttotaustasta kertomisen yhteyttä jälkeläisten mielen hyvinvointiin. Tutkimukseen osallistui 650 henkilöä, jotka ovat Venäjän vallankumouksen aikana Suomeen siirtyneiden Inkerin pakolaisten lastenlapsia (kolmas sukupolvi, keski-ikä 66 v) sekä siirtoväkenä Suomeen jatkosodan aikana tulleiden inkeriläisten lapsia (toinen sukupolvi, keski-ikä 65 v) ja lastenlapsia (kolmas sukupolvi, keski-ikä 38 v). Mielen hyvinvoinnin tasoa verrattiin suomalaisiin koko väestöä koskeviin hyvinvointitutkimuksiin. Kyselytutkimuksessa kartoitettiin mielen hyvinvointia yksinäisyyden, psyykkisen kuormittuneisuuden (masennus ja ahdistus), elämänlaadun ja koherenssin tunteen kautta. Vanhempien tai isovanhempien traumaattisia sotakokemuksia olivat esimerkiksi väkivallan, menetysten ja vainon kokeminen. Inkeriläisten jälkeläiset eivät eronneet koko väestöstä yksinäisyyden tai psyykkisen kuormittuneisuuden suhteen elämänlaadun ollessa hieman koko väestöä korkeammalla tasolla. Vanhempien ja isovanhempien traumaattiset sotakokemukset olivat yhteydessä vakavampaan psyykkiseen kuormittuneisuuteen siirtoväen toisessa sukupolvessa. Vastaavaa yhteyttä ei ollut kolmannen sukupolven ryhmissä. Vanhempien vaikeneminen inkeriläistaustasta oli yhteydessä heikompaan koherenssin tunteeseen kaikissa jälkeläisten ryhmissä sekä heikompaan elämänlaatuun ja korkeampaan psyykkiseen kuormittuneisuuteen Inkerin pakolaisten kolmannessa sukupolvessa. Tutkimus antaa viitteitä pakkomuuton ja sen muistelun vaikutuksista inkeriläisten jälkeläisten mielen hyvinvoinnille, mutta korona-aikana kerätyn aineiston tulosten tulkintaan on suhtauduttava erityisen varovasti.
Avainsanat: pakkomuutto, ylisukupolvisuus, hyvinvointi, muistelu, inkeriläiset