Vanhemmuuden reflektiivinen kyky on yhdistetty toimivaan vanhemmuuteen ja lapsen turvallisen kiintymyssuhteen kehittymiseen. Vanhemmuuden reflektiivisen kyvyn kehittymistä siirtymässä raskauden ajalta pikkulapsivaiheeseen on kuitenkin tutkittu vähän. Vain harvoissa tutkimuksissa on myös toistaiseksi huomioitu erikseen isät ja äidit. Tässä tutkimuksessa seurattiin isien ja äitien reflektiivisen kyvyn pysyvyyttä ja yhteyksiä vanhemman hyvinvointiin (vanhemmuuden stressi ja masennusoireet) sekä vanhemman ikään ja parisuhdestatukseen raskauden ajalta kolmen kuukauden, vuoden ja kahden vuoden ikään asti. Tutkittavat olivat ensi kertaa vanhemmaksi tulevia (alkumittauksessa N = 1016 vanhempaa), jotka osallistuivat Families First -seurantatutkimukseen kahden vuoden aikana. Mittareina käytettiin standardoituja kyselylomakkeita. Tulokset analysoitiin käyttäen lineaarisia sekamalleja. Tulokset osoittivat vanhemmuuden reflektiivisen kyvyn vahvistuvan sekä isillä että äideillä raskausvaiheesta vauvavaiheeseen siirryttäessä, minkä jälkeen se oli hyvin pysyvää. Äideillä raskaudenaikainen ja vauvan kolmen kuukauden iässä mitattu reflektiivisen kyvyn taso oli korkeampaa kuin isillä, minkä jälkeen erot tasoittuivat.
Tutkimuksessa selvitetään, mitkä tekijät tohtorikoulutettavien taustassa ja ominaisuuksissa ovat yhteydessä omaan osaamiseen liittyvään epävarmuuteen ja huijarisyndrooman kaltaiseen kokemukseen. Teoreettisesti tulkitsemme huijarisyndroomaa ilmiönä, joka on yhteydessä yksilön elämänkokemusten myötä muotoutuneeseen habitukseen ja siihen kytkeytyvään sisäiseen puheeseen. Tutkimuskysymyksiin vastaamme tohtorikoulutettaville vuonna 2015 tehdyn laajan kyselyn (n = 1694) perusteella. Kyselyn teemat liittyivät muun muassa tohtorikoulutettavien lapsuudenkotiin ja vanhempiin, motiiveihin hakeutua opintoihin sekä kokemuksiin omasta kyvykkyydestä ja suoriutumisesta tohtoriopinnoissa. Tutkimusmetodina käytimme askeltavaa regressioanalyysiä. Tulosten perusteella huijarisyndroomaan viittaavia kokemuksia ilmeni erityisesti niillä tohtorikoulutettavilla, jotka olivat jääneet vaille vanhempiensa kannustavaa kasvatusta. Toinen tilastollisessa analyysissä esiin noussut huijarikokemukseen yhteydessä oleva tekijä oli jatko-opintoihin hakeutumisen heikko suunnitelmallisuus. Tutkimuksemme perusteella huijarisyndrooma näyttäisi saavan alkunsa jo elämänkulun alkutaipaleella, jolloin yksilön sisäinen tarina ja habitus alkavat vähitellen rakentua.
Tässä tutkimuksessa selvitetään kliinikon tekemän epävakaan persoonallisuuden oirearvioinnin yhteyttä potilaan itse tekemään skeemamoodiarviointiin (minätila-arviointiin). Tutkimuksen aineiston muodostivat 61 potilasta, joilla oli diagnosoitu vaikea epävakaa persoonallisuushäiriö (Borderline Personality Disorder, BPD). Epävakaan persoonallisuuden oireet mitattiin kliinikon tekemällä haastattelulla ja minätilat potilaiden täyttämällä itsearviointimittarilla. Suurin osa vastaajista oli naisia (85.2 %). Vastaajien keski-ikä oli 32.2 vuotta. Minätilojen ja BPD-oireiden välisiä yhteyksiä selvitettiin Pearsonin korrelaatiokertoimella. Lineaarisen regressioanalyysin avulla tarkasteltiin minätiloja selittävinä muuttujina BPD-oireiden voimakkuudessa. Regressioanalyysin selitysaste vaihteli (17.4–45.7 %), joten minätilojen avulla pystyttiin selittämään suhteellisen hyvin epävakaan persoonallisuuden oireiden voimakkuutta. Oireiden tärkeimmät yhteydet olivat seuraaviin minätiloihin: haavoittuva lapsi, vihainen lapsi, mukautuja, suojautuja ja rankaiseva vanhempi. Lapsimoodit (pääasiassa vihainen lapsi), haitalliset selviytymismoodit (pääasiassa suojautuja) ja myös rankaisevan vanhemman moodi selittivät BPD-oireiden voimakkuutta. Tulokset minätilojen ja BPD-oireiden yhteyksistä olivat johdonmukaisia skeematerapian teorian ja aiempien tutkimusten kanssa.