Pääkirjoitus (02/2021): Käytännön kokemuksista tutkittuun tietoon
Lasten systemaattinen neuropsykologinen kuntoutus alkoi Suomessa 1980-luvulla. Tietämys kliinisestä neuropsykologiasta, oppimisvaikeuksien diagnostiikasta ja kuntoutuksesta alkoi kumuloitua nopeutuvalla tahdilla jo 1990-luvulla. Tutkimustietoa koottiin suomenkielisiin kirjoihin vastaamaan kliinikkojen, opettajien ja terapeuttien kasvaneeseen tiedon tarpeeseen. Teoksissa kuvattiin oppimisvaikeuksia ja lasten neurologisia sairauksia ja vammoja sekä niiden vaikutuksia lapsen kehitykseen ja oppimiskykyyn (Ahonen, Korhonen, Riita, Korkman & Lyytinen, 1997; Lyytinen, Ahonen, Korhonen, Korkman & Riita, 1995).
Arviointimenetelmien kehittämisen myötä häiriöiden tunnistaminen ja kuntoutustarpeen arviointi vahvistuivat. Samalla oppimisvaikeuksien neuropsykologinen kuntoutus vakiinnutti hiljalleen asemaansa tilanteissa, joissa koulun tukitoimet eivät riittäneet. Käytännön työn tueksi julkaistiin kokoomateoksia kuntoutuksen lähestymistavoista ja menetelmistä (mm. Ahonen & Aro, 1999). Teos Lasten neuropsykologinen kuntoutus (Korkman & Peltomaa, 1997) esitteli kirjallisuuskatsausten lisäksi tapausesimerkkien avulla kuntoutusmenetelmien tuloksellisuutta.
Lyytinen, H., Ahonen, T., Korhonen, T., Korkman, M. & Riita, T. (toim.) (1995). Oppimisvaikeudet: neuropsykologinen näkökulma. Juva: WSOY.
{/mprestriction}