Kysymys ihmismielen luonteesta on askarruttanut nykyihmistä ammoisista ajoista lukien. Myytit ja uskomukset jäsentävät aluksi sen, miten ihmismieli ymmärretään. Antiikin filosofit asettavat ensimmäisenä kysymyksen sielun järkiperäisen tutkimisen mahdollisuudesta. Aristoteles (2006) pitää sielu-tutkielmassaan psykologiaa ”ensisijaisiin tiedon lajeihin kuuluvana”, mutta ongelma on se, onko sielu vain yksi substanssi, eli voidaanko sitä tutkia aina yhdellä ja samalla menetelmällä, vai tarvitaanko useampia tutkimuksen menetelmiä.

Kaksituhatta vuotta Aristoteleen jälkeen psykologia on edelleen saman ongelman edessä, nyt vähän tiukemmin muotoiltuna. Millainen tiede psykologia voi olla, jos tiede ollenkaan? 1800-luvun lopulla käydään ensimmäinen kädenvääntö selittävän (Erklären) ja ymmärtävän (Verstehen) psykologian välillä; kiista ei ratkea mutta jättää pysyvät jäljet psykologian metodologiseen alitajuntaan.