Ihmisen toimintaa selittävillä eri tieteenaloilla tutkijat kohtaavat saman dilemman: haluamme tavoitella luonnontieteille ominaista tarkkaa mittaustapaa, mutta tutkimamme ilmiöt ovat usein abstrakteja, monitulkintaisia ja subjektiivisia. Pystymme psykometriikan keinoin ratkaisemaan useimmat mittausongelmamme teknisestä näkökulmasta, mutta mittareiden taustalla olevien kokonaisten teorioiden ja käsitteistöjen validius on laajempi kysymys, joka vaatii ennen kaikkea sisällöllistä teoreettista keskustelua sekä teorian ja empirian vuoropuhelua. Psykometrisilta ominaisuuksiltaan erinomainenkin mittari voi olla käytännössä arvoton, jos sen tuottama tieto perustuu virheelliseen teoreettiseen näkemykseen maailmasta. Todellisuudessa vakavasti otettavat teoriat eivät tietenkään yleensä sisällä suoranaisia virheitä, joita viimeistään empiirisen tutkimustiedon karttuminen ei ajan myötä korjaisi, mutta silti painiskelemme jatkuvasti epäselvien käsitemäärittelyiden ja teoriataustasta riippuvaisten vaihtoehtoisten tulkintamallien kanssa. Saatamme tutkijoiden tai kliinistä työtä tekevien psykologien kesken epähuomiossa puhua eri asioista samoilla käsitteistöillä tai päinvastoin, ja arkikielessä monilla psykologisia ilmiöitä kuvaavilla termeillä on vielä oma, erilainen merkityksensä.