Top News 2020

Artikkelien tiivistelmät

Artikkelien tiivistelmät (04/2017)

Petri Karkkola & Matti Kuittinen

Kipupystyvyyskyselyn ominaisuudet tuki- ja liikuntaelinkuntoutujilla

Tutkimuksessa tarkasteltiin Pain Self-Efficacy Questionnaire -kyselyn (PSEQ) psykometrisiä ominaisuuksia sekä sen yhteyksiä mielialaoireiluun ja terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Tutkittavana oli myös sen kyky selittää mielialaoireita ja terveyteen liittyvää elämänlaatua neuroottisuudesta riippumatta. Osallistujina oli 74 kuntoutujaa tuki- ja liikuntaelinkuntoutuskurssinsa ensimmäisellä jaksolla. PSEQ:n psykometristä rakennetta tarkasteltiin pääkomponenttianalyysin ja Cronbachin alfa-kertoimen avulla, sen toistomittausreliabiliteettia sisäkorrelaatiokertoimella ja jakson aikaista muutosta t-testillä. PSEQ:n yhteyttä mielialaoireiluun ja terveyteen liittyvään elämänlaatuun tutkittiin korrelaatiokertoimin. Mittarin kykyä selittää mielialaoireilua ja terveyteen liittyvää elämänlaatua tutkittiin lineaarisessa regressioanalyysissa, jossa kontrolloitiin persoonallisuuspiirteistä neuroottisuus. PSEQ vaikuttaa rakenteeltaan yksiulotteiselta ja sisäisesti johdonmukaiselta. Sen toistomittausreliabiliteetti on hyvä. Se on yhteydessä mielialaoireiluun, mutta ei selitä sitä tilastollisesti merkitsevästi, kun neuroottisuus on kontrolloitu. PSEQ on yhteydessä kaikkiin kahdeksaan terveyteen liittyvän elämänlaadun osa-alueeseen ja selittää niistä seitsemän vaihtelua silloinkin, kun neuroottisuus on kontrolloitu. Alustavasti suomenkielistä PSEQ-kyselyä voi pitää yksiulotteisena kipuun liittyvän koetun pystyvyyden arviointimenetelmänä. Tulevissa tutkimuksissa on kerättävä konfirmatoriseen faktorianalyysiin sopivia suurempia aineistoja. Lisäksi PSEQ:n validiteettia on koeteltava myös prospektiivisissa asetelmissa ja muiden kuin itsearviointimenetelmien avulla.

Avainsanat: Pain Self-Efficacy Questionnaire, koettu pystyvyys, kipu, terveyteen liittyvä elämänlaatu


Ulla Kinnunen, Taru Feldt, Kalevi Korpela, Saija Mauno & Marjaana Sianoja

Uupumusasteisen väsymyksen pysyvyys kahden vuoden aikana: yhteydet työstä palautumiseen vapaa-ajalla

Työntekijöiden jaksaminen on työelämässä koetuksella. Tarkoituksemme on tutkia, kuinka uupumusasteisen väsymyksen taso muuttuu kahden vuoden aikana ja miten tämä muutos tai pysyvyys kytkeytyy työstä palautumiseen. Palautumista tutkimme sitä ylläpitävien palautumisen kokemusten (työstä irrottautuminen, rentoutuminen, taidonhallinta ja kontrolli vapaa-ajalla) ja estävien (työasioiden tunnepitoinen ja ongelmasuuntautunut vatvominen vapaa-ajalla) tekijöiden avulla. Tutkimukseen osallistui 664 eri alojen työntekijää. Heistä 58 prosenttia oli naisia, keski-ikä oli 47.5 vuotta, ja 38 prosentilla oli vähintään ylempi korkeakoulututkinto. Tulokset osoittivat, että suurimmalla osalla (61 %) tutkittavista uupumusasteisen väsymyksen oireet pysyivät vakaina tutkitun kahden vuoden ajan (37 %:lla ei oireita, 17 %:lla lieviä ja 7 %:lla vakavia oireita). Oireet vähenivät 19 prosentilla ja lisääntyivät 20 prosentilla tutkittavista. Uupumusoireiden taso ja muutos kytkeytyivät selvimmin tunnepitoiseen työasioiden vatvomiseen, psykologiseen työstä irrottautumiseen ja rentoutumiseen vapaa-ajalla. Ryhmissä, joissa uupumuksen taso pysyi samana, vatvominen, irrottautuminen ja rentoutuminen vapaa-ajalla säilyivät myös samalla tasolla tutkitun kahden vuoden ajan. Niillä, joilla uupumusoireet vähenivät, väheni myös tunnepitoinen vatvominen, kun taas työstä irrottautuminen ja rentoutuminen lisääntyivät. Vastaavasti niillä, joilla uupumusoireet lisääntyivät, vatvominen lisääntyi ja työstä irrottautuminen ja rentoutuminen heikkenivät. Myös viikoittaisissa työtunneissa ja työn aikapaineissa raportoidut muutokset tukivat havaittua uupumuksen muutosta ja pysyvyyttä.

Avainsanat: uupumus, palautuminen, irrottautuminen työstä, työasioiden vatvominen


Susanne Ådahl

Kuulohallusinaatioiden tutkimus kokijan ja kulttuurin näkökulmasta

Tässä artikkelissa esitellään äänien kuulemisen tutkimusta. Äänien kuuleminen on varsin vähän tunnettu, mutta yllättävän yleinen inhimillinen ilmiö, johon lääketieteellisessä kielenkäytössä on viitattu käsitteellä verbaalinen kuulohallusinaatio. Aiemmassa psykiatrisessa tutkimuksessa hallusinaatiot liitettiin sairausmalliin, ja mielitieteiden tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miksi osa ihmisistä kokee hallusinaatioita. Tämän artikkelin tarkoituksena on havainnollistaa, kuinka ilmiötä on kuvattu psykiatrisessa ja biolääketieteellisessä tutkimuksessa, ja osoittaa, että sen tutkimukseen tarvitaan myös fenomenologisia näkökulmia. Tämän post-psykiatrisen trendin keskeinen tavoite on tarjota yksityiskohtaisempi, kokemuksiin pohjautuva kuvaus äänien kuulemisesta ilmiönä ja kannustaa hallusinaatiotutkimuksen eri osapuolia tieteenalarajat ylittävään yhteistyöhön. Lisäksi tavoitteena on tukea käyttäjäjohtoista tutkimusta sekä interventioita, joista on toipumisliikkeen myötä tullut psykiatriassa ja lääketieteessä yhä merkittävämpiä. Kuulohallusinaatioiden tutkimus kuvastaa sitä, miten hyödyllistä on tutkia patologisiksi määriteltyjä ilmiöitä kokijan näkökulmasta ja kuinka tällainen tutkimus voi vähitellen johtaa äänien kuulemiseen liitetyn stigman vähenemiseen.

Avainsanat: kuulohallusinaatiot, tutkimus, fenomenologia, kokijanäkökulma, stigma