Top News 2020

Artikkelien tiivistelmät

Artikkelien tiivistelmät (01/2017)

Pia Sirola, Virpi Ruohomäki & Marjaana Lahtinen

Yliopiston henkilöstön työn sisällöt ja kokemukset uudistuneesta työympäristöstä

Monitilatoimistoja on esitetty yhdeksi ratkaisuksi pyrittäessä tilatehokkuuteen sekä yhteistyötä korostavaan työkulttuuriin. Tutkimustietoa monitilaratkaisujen soveltuvuudesta yliopistotyöhön on niukalti. Tässä kyselytutkimuksessa (N = 118) vertailtiin uuden työympäristön toimivuutta neljässä erityyppisessä yliopistotyössä. Lisäksi selvitettiin työympäristömuutoksen koettuja vaikutuksia. Analyysimenetelminä käytettiin korrelaatioita, Kruskall-Wallis-, Mann-Whitneyn U- ja χ² -testejä sekä logistista regressioanalyysiä. Yliopiston henkilöstö oli pääosin tyytyväinen työympäristöönsä. Monitilatoimistot arvioitiin työtehtävien hoitamisen näkökulmasta tarkoituksenmukaisiksi. Monitilatoimistoon siirtymisen koettiin parantaneen yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta sekä lisänneen viihtyisyyttä ja tilatehokkuutta. Työrauhan arvioitiin heikentyneen. Kokemukset monitilatoimistojen toimivuudesta erosivat työn sisältöjen mukaan, ja erot olivat tilastollisesti merkitsevät, kun ikä, sukupuoli ja työtyytyväisyys vakioitiin. Toteutetut tilaratkaisut tukivat parhaiten hallinto-, asiantuntija- ja asiakaspalvelutyötä, joissa korostui koordinointi sekä jatkuva vuorovaikutus. Opetus- ja tutkimustyössä, jossa korostui ideointi sekä täydellistä keskittymistä vaativat jaksot, monitilaratkaisu ei tukenut työn vuorovaikutus- ja yhteistyötarpeita yhtä hyvin kuin kaikissa muissa tutkituissa tehtävissä. Monitilatoimistojen suunnittelussa tulee huomioida eri henkilöstöryhmien työn vaatimukset ja varmistaa työrauhaa tukevat tilaratkaisut.

Avainsanat: työympäristö, monitilatoimistot, toimivuus, työn sisältö, työtyytyväisyys, käyttäjäkokemus


Katri Kostamo, Kari Mikko Vesala & Nelli Hankonen

Leikistä harrastukseen, hyötyyn ja pelailuun: liikunnan merkitysten muutokset nuorten kilpakirjoituksissa

Vain pieni osa nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Vaikka kansanterveyden kannalta olisi hyödyllistä ymmärtää paremmin liikunnan lisääntymisen syitä, valtaosassa laadullista muutoksen tutkimusta on keskitytty liikunnan ylläpitoon tai sen lopettamiseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin keskiasteen opiskelijoiden kilpailukirjoituksissaan rakentamia aktivoitumistulkintoja. Kertomuksia lähestyttiin analysoimalla niissä käytettyjä liikkumisen ja sen muutosten merkityksiä määrittäviä tulkintakehyksiä. Kirjoittajat tulkitsivat liikkumisensa lisääntymistä neljän erilaisen kehyksen avulla. Niissä liikuntaa kuvattiin leikkinä, harrastuksena, omakohtaisena hyötynä tai vapaamuotoisena yhdessäolona kavereiden kanssa. Fyysisen aktivoitumisen kannalta olennaiset eronteot yhdistyivät kirjoituksissa liikunnan kehysten muuttumiseen tai monipuolistumiseen. Elämänkaarella etenemisen myötä tarinat liikunnasta leikkeinä ja välituntipeleinä vaihtuivat ensin erilaisten liikunnallisten harrastusten kuvaamiseksi. Myöhemmässä vaiheessa harrastuskehyksen rinnalle nousi uudenlaisia tulkintoja. Aktivoitumisen kannalta keskeisiksi erottuivat liikunnan kautta saadut välittömät hyödyt, kuten hyvä olo ja parempi jaksaminen. Positiiviset kokemukset liikunnasta ja omakohtainen oivallus liikunnan yhteydestä omaan hyvinvointiin liittyivät kirjoituksissa aikomuksiin jatkaa liikunnan harrastamista tulevaisuudessakin. Tulosten perusteella liikuntainterventioissa kannattaisi pitkäaikaisten terveysvaikutusten rinnalla korostaa liikunnasta saatavia arkielämän hyötyjä.

Avainsanat: nuoret, liikunta, kehysanalyysi, merkitykset, muutos, elämänkaari, liikuntasuhde


Salla Rikander

Vanhempien kokemus vauvan kuolemasta

Tutkimuksen aihe: Perinataalikuolemalla tarkoitetaan yli 22-viikkoisen tai yli 500 grammaa painavan sikiön syntymistä kuolleena tai vastasyntyneen kuolemaa ensimmäisen viikon aikana. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää perinataalikuoleman jälkeen vanhempien kokemusta vauvan kuolemasta ja kuoleman vaikutuksista vanhempien elämään sekä traumaoireiden, masennusoireiden ja ahdistusoireiden ilmenemistä vauvansa menettäneillä vanhemmilla. Aineisto: Vauvansa menettäneet vanhemmat rekrytoitiin 12 kuukauden ajalla vuosina 2012–2013 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan synnyttäneiden osastolta 4A. Kaikki tutkimukseen halunneet seitsemän vanhempaa pääsivät mukaan. Vanhemmat haastateltiin, ja heitä pyydettiin täyttämään oirelomakkeet (BDI-II, GAD-7 ja IES-R) kolme ja kuusi kuukautta vauvan kuoleman jälkeen. Haastatteluaineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimustulokset: Vauvan kuolema on traumaattinen tapahtuma, joka vaikuttaa vanhempiin kaikilla elämän osa-alueilla. Äidit kokivat isiä enemmän traumaoireita, ahdistusoireita ja masennusoireita. Johtopäätökset: Olemassaolevia suosituksia akuuttien kriisien psykologisesta työstä ja traumaperäisten stressireaktioiden ja -häiriöiden hoidosta tulisi aktiivisesti noudattaa vauvansa menettäneiden perheiden hoidossa. Traumaoireiden seulonnan avulla voitaisiin tunnistaa posttraumaattisen stressihäiriön (PTSD) riskissä olevat vanhemmat. Vauvansa menettäneille vanhemmille tulisi tarjota aktiivisesti psykologista tukea myös seuraavassa raskaudessa.

Avainsanat: perinataalikuolema, kohtukuolema, vauvan kuolema, traumaattinen kriisi, PTSD