Artikkelien tiivistelmät (05-06/2013)
Raskausajan mielikuvat vanhemmuuden ja lapsen kehityksen ennustajina
Vanhemman ja vauvan välinen suhde syntyy jo raskausaikana niissä mielikuvissa, joita vanhempi luo vauvasta, omasta ja puolison vanhemmuudesta sekä koko perheestä. Raskausajan mielikuvien tiedetään ennustavan myöhempää suhdetta lapseen ja tätä kautta myös lapsen erilaisia kehityspolkuja ja -riskejä. Tässä katsauksessa esittelemme tutkimusta äitien ja isien raskausajan mielikuvien kehittymisestä ja pysyvyydestä lapsen syntymän jälkeen. Esittelemme myös mielikuvien vaikutuksia lapsen kehitykseen ja vanhemmuuteen sekä mielikuvien laatuun yhteydessä olevia tekijöitä. Lopuksi pohdimme tämän vielä melko nuoren tutkimusalueen lukuisia sisällöllisiä ristiriitaisuuksia ja avoimia kysymyksiä.
Avainsanat: raskausajan mielikuvat, kiintymyssuhde, vauvan odotus, vanhempi-lapsisuhde, äitiys, isyys
Dynaamiset perhesuhteet vauvaperheissä
Varhaisten perhesuhteiden merkitys lapsen kehitykselle on ilmeinen. Vauva osallistuu ja vaikuttaa jo varhain perheen vuorovaikutukseen ja on toisaalta myös altis muiden perheenjäsenten ja näiden välisten suhteiden vaikutuksille. Perheen vuorovaikutuksen laadun merkitys lapsen hyvinvoinnille onkin noussut keskeiseen asemaan perheiden parissa tehtävässä kliinisessä ja kasvatustyössä. Tässä katsauksessa tarkastelemme perheen sisäisiä suhteita 1) parisuhteen ja yhteisvanhemmuuden, 2) triadisen vuorovaikutuksen ja 3) kokonaisvaltaisten perhesysteemien näkökulmista. Esittelemme olemassa olevan tutkimustiedon valossa vauvaperheiden vuorovaikutussuhteiden lainalaisuuksia sekä sitä, millä tavoin perhedynamiikka on yhteydessä lapsen psykososiaaliseen kehitykseen ja ennustaa sitä.
Avainsanat: parisuhde, yhteisvanhemmuus, triadinen vuorovaikutus, perhesysteemi, vauvaperheet
Vanhemman ja vauvan vuorovaikutuksellinen yhteissäätely
Vanhempi ja lapsi muovaavat yhdessä ihmissuhdettaan elämän ensi hetkistä alkaen. Vauva pystyy ensimmäisistä kuukausista lähtien säätelemään vuorovaikutustuokion etenemistä ilmeillään, katsettaan suuntaamalla, liikehtimällä ja ääntelemällä (Trevarthen, 1979). Etenkin alussa vanhemmalla on kuitenkin suurempi vastuu sovittautua vauvan tarpeisiin ja toimia ulkoisena säätelijänä, jotta vauvan aivojen kehittyvät säätelyjärjestelmät muotoutuisivat toimimaan kasvuympäristössä ihanteellisella tavalla. Ensimmäisen vuoden aikana vauvan vuorovaikutuksessa kehittyneet säätelykyvyt ja uudenlaiset valmiudet tekevät hänestä yhä aktiivisemman vuorovaikutuskumppanin. Molempien osapuolten synnynnäiset taipumukset, kuten temperamentti, sekä tietynhetkiset taidot ja valmiudet luovat puitteet yhteissäätelylle. Tässä artikkelissa määrittelemme, mitä yhteissäätelyllä tarkoitetaan ja mitä keinoja vanhempi ja vauva käyttävät vuorovaikutusta säädellessään. Käsittelemme osapuolten ominaisuuksia, jotka vaikuttavat yhteissäätelyyn vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana, sekä yhteisten säätelykokemusten merkitystä lapsen kehityksen kannalta.
Avainsanat: varhainen vuorovaikutus, yhteissäätely, itsesäätelyn kehitys, toiminnanohjaus, tunteidensäätely, äiti–vauva, isä–vauva, temperamentti, mentalisaatio, kiintymyssuhde, kehityspsykologia
Vanhemman kiintymyssuhderepresentaatiot ja vanhempi-lapsisuhde
Vanhemman ja lapsen välinen suhde tulisi nähdä monitasoisena ja dynaamisena systeeminä, joka sisältää sekä vanhemman ja lapsen vuorovaikutuskäyttäytymisen että vanhemman ja lapsen subjektiiviset kokemukset ja mielen sisäiset edustukset eli representaatiot (mm. Stern-Brushweiler & Stern, 1989; Vreeswijk, Maas & Van Bakel, 2012a; Zeanah, Berlin & Boris, 2011). Erityisesti vanhemman representaatiot liittyen lapsuudenaikaisiin hoivatuksi tulemisen kokemuksiin sekä vanhemman representaatiot suhteessa omaan lapseensa ovat osoittautuneet merkityksellisiksi vanhemman ja lapsen kehittyvän suhteen kannalta (Zeanah ym., 2011). Vanhemman kiintymyssuhderepresentaatioita pidetään keskeisenä osana vanhemmuutta, ja niiden on osoitettu olevan yhteydessä vanhemman ja lapsen suhteen laatuun jopa lapsen nuoruusikään saakka (Steele & Steele, 2005).
Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella varhaisia perhesuhteita vanhemman kiintymyssuhderepresentaatioiden näkökulmasta. Tarkastelemme katsauksessa vanhemman kiintymyssuhderepresentaatioita suhteessa omiin lapsuuden kiintymyssuhdekokemuksiin ja omaan lapseen. Määrittelemme nämä kiintymyssuhdekäsitteet ja esittelemme keskeisiä tutkimustuloksia vanhemman kiintymyssuhderepresentaatioiden yhteyksistä vanhemman ja lapsen suhteeseen. Pohdimme myös äitiyden ja isyyden sekä kulttuurin merkitystä vanhempien kiintymyssuhderepresentaatioille.
Avainsanat: kiintymyssuhderepresentaatiot, AAI, WMCI, vanhemman ja lapsen suhde
Lapsen ja vanhemman välisen emotionaalisen saatavillaolon merkitys lapsen kehityksessä ja hyvinvoinnissa
Emotionaalisen saatavillaolon (Emotional Availability, EA; Biringen & Easterbrooks, 2012) teoria analysoi lapsi-vanhempisuhdetta tunneperäisen läsnäolon näkökulmasta. Teorian mukaan lapsen optimaalisen kehityksen kannalta on oleellista sekä vanhemman kyky virittäytyä tunnetasolla lapsen myönteisten ja kielteisten tunteiden kirjoon että lapsen kyky vastata ja olla aloitteellinen suhteessa vanhempaan. Vanhemman kannustava emotionaalinen läsnäolo mahdollistaa toimivan ja vastavuoroisen kontaktin ja säilyttää lapsen turvallisuuden tunteen myös tämän tutkiessa muuta ympäristöään. Vanhemman emotionaalinen saatavillaolo koostuu kyvystä toimia vuorovaikutuksessa sensitiivisellä ja jäsentävällä tavalla sekä säädellä omia tunteitaan siten, ettei toimi vihamielisesti tai tunkeilevasti. Lapsen vastaaminen tunneilmaisuilla vanhemman kommunikaatioon eli responsiivisuus ja aloitteellinen huomion hakeminen puolestaan vahvistavat yhteyden tunnetta ja tukevat vanhemman kokemusta omasta merkityksellisyydestä lapselle.
Kuvaamme tässä artikkelissa näitä dyadisen emotionaalisen saatavillaolon ulottuvuuksia varhaisessa vuorovaikutuksessa sekä analysoimme niiden merkitystä lapsen sosioemotionaalisessa kehityksessä. Kuvaamme myös tutkimusta vanhemman hyvään emotionaaliseen saatavillaoloon vaikuttavista tekijöistä, kuten vanhemman psyykkisestä hyvinvoinnista sekä mentalisaatiokyvystä. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten tunnesuhde lapsen ja vanhemman välillä kehittyy. Lopuksi esittelemme emotionaalisen saatavillaolon lisäämiseen tähtääviä interventioita ja niiden tehokkuutta erilaisissa hoitosuhteissa ja riskiryhmissä.
Avainsanat: emotionaalinen saatavillaolo, lapsen kehitys, varhainen puuttuminen
Varhainen vuorovaikutus ja vanhemman trauma: analyysi vaikutuspoluista ja suojaavista tekijöistä
Traumaattiset kokemukset ovat järkyttäviä ja psyykkisen kestokyvyn ylittäviä tapahtumia, joihin liittyy kuolemanvaara, syvä avuttomuus ja huoli läheisistä. Tässä artikkelissa analysoidaan biologisia, vuorovaikutuksellisia ja käyttäytymistason reittejä, joiden kautta vanhempien traumatisoituminen voi siirtyä vauvan kehitykseen ja hyvinvointiin. Aineistona on tapaus- ja vertailututkimuksia trauman yhteydestä varhaisen vuorovaikutuksen laatuun tai vauvan emotionaaliseen säätelyyn. Tulosten mukaan traumasta kärsivien vanhempien voi olla vaikea luoda vastavuoroinen ja hyvä suhde vauvaan, sillä vuorovaikutussuhteen tunnelatautuneisuus, esikielelliset merkitykset ja kehollinen läheisyys tekevät siitä erityisen haavoittuvan trauman seurauksille. Vauvan avuttomuus voi herättää traumaattiset muistot, ja vanhempi kokee ristiriitaa vauvan tarpeisiin vastaamisen ja oman siedettävän mielentilan säilyttämisen välillä. Vanhemmat ovat motivoituneita hakemaan apua, sillä he haluavat kaikin tavoin suojella lasta vaaroilta ja omien traumaattisten kokemustensa vaikutuksilta.
Avainsanat: traumakokemus, vanhemmuus, vauvaiän kehitys