Vähintään 10 prosenttia väestöstä kärsii kliinisestä ja kansanterveyden kannalta merkittävästä unihäiriöstä. Yleisin näistä häiriöistä on unettomuus, joka ilmenee nukahtamisvaikeutena, vaikeutena pysyä unessa tai unen virkistävyyden heikentymisenä tai näiden oireiden yhdistelminä. On arvioitu, että suomalaisista aikuisista noin 30 prosentilla on unettomuusoireita useita kertoja viikossa ja 5–10 prosentilla on vähintään kuukauden kestänyt ja valveen aikaiseen toimintakykyyn haitallisesti vaikuttava unettomuushäiriö. Tilapäinen unettomuus on lähes kaikille ihmisille tuttu kokemus esimerkiksi erilaisissa stressitilanteissa, ja siten se kuuluu normaaliin elämään. Unettomuutta on usein myös yhtäaikaisesti muiden sairauksien kanssa. Aikaisemmin unettomuuden ajateltiinkin olevan oire, joka helpottuu, kun sen taustalla olevat muut sairaudet tai häiriötekijät saadaan korjattua. Nykynäkemyksen mukaan erityisesti pitkäkestoinen unettomuus on kuitenkin itsenäinen tai muiden sairauksien kanssa yhtäaikainen tila tai häiriö, joka ei välttämättä helpotu, vaikka muu sairaus tai häiriötekijä poistuisi.