Suomalainen lukiokoulutus on muuttunut väitöskirjaprosessiini kuluneen seitsemän vuoden aikana paljon. Opetussuunnitelman perusteet on uusittu kahdesti. Kurssien sijaan suoritetaan moduuleista koostuvia opintojaksoja ja lasketaan opintopisteitä. Oppikirjat, kokeet ja ylioppilaskokeet ovat digitaalisia. Ylioppilastutkinnon rakenne on muuttunut. Nuorisolukiolaiset ovat nykyisin oppivelvollisia. Samaan aikaan media suoltaa meille uutisia siitä, kuinka lukiossa uupuvat sekä opiskelijat että opettajat. Hyvinvoinnin ja arjen sujuvuuden ymmärtäminen onkin yhä tärkeämpää, ja tarkasteluun tarvitaan jotain uutta. Tarkastelen niitä mahdollisuuksien kautta.

Aika usein me koulun aikuiset suunnittelemme käytänteitä olettaen tietävämme, miten opiskelijat pitävät mahdollisena toimia eri tilanteissa. Hämmästymme, jos opiskelija ei toimi kuten on neuvottu tai ei osallistu, vaikka on pyydetty. Hämmästymme, jos opiskelija keskeyttää lukion, vaikka hänellä olisi kyllä ollut edellytyksiä sen loppuun saattamiseen. Tutkimuksessani perehdyin lukion keskeyttämiseen mahdollisuutena opiskelijan perspektiivistä.