Median monikäyttäjät, jotka samanaikaisesti muiden tehtävien kanssa tekstiviestittelevät, vastaavat pikaviesteihin, seuraavat Facebookia jne. eivät ole erityisen hyviä keskittymään yhteen asiaan kaiken hälyn keskellä. Mutta kyllä kai median monikäyttäjät pärjäävät edes jossain testissä tai tehtävässä paremmin kuin ne, jotka keskittyvät vain yhteen asiaan kerrallaan?
Onnellisuustutkimuksessa tutkijoita on jo pitkään ihmetyttänyt havainto, että vanhemmuus ei ole yhteydessä onnellisuuteen. Julkisessa ja yksityisessä keskustelussahan äitiys ja isyys ovat parhaita asioita aikuisten elämässä. Laajoilla aineistoilla tehdyissä kyselytutkimuksissa lapsellisten ja lapsettomien aikuisten välillä ei kuitenkaan ole yleensä löytynyt eroja onnellisuudessa.
Viime vuosina olen kuullut lukuisia kertoja kysymyksen, miten ihmisen muistiin vaikuttaa se, että on koko ajan kännykän tai tietokoneen ääressä viestittelemässä ja seuraamassa mitä maailmassa ja kaveripiirissä tapahtuu.
Kehityspsykologian ja positiivisen psykologian tutkimuksissa mietitään tämän tästä, miten ikä vaikuttaa psyykkiseen hyvinvointiin. Poikittaistutkimusten tulokset ovat vaihdelleet; joskus nuoret ja vanhat ovat olleet onnellisempia kuin keski-ikäiset ja joskus taas eroja ei ole ollut. Uudessa tutkimuksessa asiaa on lähestytty ikäkohorteittain.
Muutama viikko sitten olin vielä siinä luulossa, että YVV (yhteiskunnallinen vuorovaikutus) ei herätä erityisiä intohimoja, tai peräti EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa) juuri ketään. Aloittamani tutkimusmatka tieteen yleistajuistamista koskevien kirjoitusten parissa osoittaa muuta. Tieteen popularisoinnista ja tiedejournalismista on keskusteltu verkossa ainakin viimeiset pari vuotta, viime puolen vuoden aikana usealla taholla.
Teini-ikäisille perheen yhteisillä ruokahetkillä on väliä, toteaa juuri julkaistu kanadalaistutkimus. Yli 26 000 11-15 vuotiasta kanadalaisteiniä vastasi kansalliseen terveyskyselyyn vuonna 2010. Tutkimuksessa tutkittiin mm. nuorten psyykkistä hyvinvointia ja perheen yhteisten ruokailujen määrää viikossa. Vastaajan iästä, sukupuolesta ja perheen sosioekonomisesta asemasta riippumatta perheen yhteisten ruokailujen määrä oli yhteydessä nuorten psyykkiseen hyvinvointiin.
Olen kuvitellut, että me tutkimuksen ammattilaiset voisimme yhdessä ammattitoimittajien kanssa pitää huolen siitä, että tieteen tulokset tavoittaisivat koko kansan. Kuvittelin, että olisimme samalla puolella, vaikka puhummekin eri kieltä ja osaamme eri asioita. Olin melko hämmästynyt lukiessani pari viikkoa sitten Hesarin kirja-arviota, jossa toimittaja piiskaa meitä tutkijoita.
Maaliskuun PNAS (Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America) julkaisi artikkelin jättämistämme digitaalisista jalanjäljistä, tässä tapauksessa tykkäämisistämme Facebookissa. Tutkimus perustuu 58 000 vapaaehtoisen tutkittavan Facebookin tykkäämisiin ja psykologisiin testeihin. Tutkijat vertasivat, minkälaisen kuvan ihmisestä tykkäämiset ja psykologiset testit antavat.
Oxfordin yliopiston professori Dorothy Bishop pohtii blogissaan, onko järkevää vai epäreilua kritisoida jo julkaistua tutkimusta blogissa. Eikö tiedekeskustelua tulisi käydä tiedelehtien sivuilla?
Kuukausi sitten kirjoitin maanantaiblogissa korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta. Toissa viikolla osallistuin Otuksen (=Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö) järjestämään seminaariin Opiskelun solmukohtia, jossa myös tutkimuksesta vastannut Kristiina Kunttu kertoi tarkemmin tutkimuksen tuloksista.