Kirjat

Kuntoutuksesta käytännönläheisesti

Vain tilaajilla on pääsy tämän artikkelin täysversioon.

Kirjaudu sisään tai klikkaa tästä tilaamaan Psykologia-lehti.

Jos olet jo tilaaja, rekisteröidy tästä.

Trevor Powell: Aivotyökirja – opas ja harjoituksia aivovaurion saaneelle, läheiselle ja asiantuntijalle. Hogrefe Psykologien Kustannus, 2016.

Jotta voin sanoa ammatillisen kirjan olleen hyvä ja antoisa, on yleensä edellytyksenä se, että olen oppinut kirjasta jotain uutta. Näin ei kuitenkaan varsinaisesti ollut Trevor Powellin Aivotyökirjan kohdalla – kirjan asiasisältö on päinvastoin hyvinkin tuttua, ja aihepiirit ovat juuri niitä, joiden kanssa neuropsykologi päivittäin työskentelee. Tästä huolimatta voin sanoa kirjan olleen hyvä ja antoisa. Miksi näin?

Aivotyökirjassa paino on nimen keskimmäisessä sanassa, eli kyseessä on nimenomaan työkirja. Kirjassa on kolme osaa: ensimmäinen osa sisältää 46 tietoarkkia, joissa on yleistä tietoa aivovau-rioista, toinen osa sisältää 73 tiedonkäsittelyharjoitusta, ja kolmas osa sisältää 75 sopeutumista tukevaa harjoitusta. Kaikkea kirjan sisältöä saa kopioida ja jakaa potilaille. Kaikki Aivotyökirjan harjoitukset tähtäävät etenkin oiretiedostuksen kohenemiseen. Kirjan on onnistuneesti suomentanut neuropsykologiaan erikoistuva psykologi Kristiina Relander-Syrjänen, joka saatesanoissaan kuvaa kirjan soveltuvan erinomaisesti neuropsykologiseen yksilö- ja ryhmäkuntoutukseen, mutta myös vaikkapa työterveys-, terveyskeskus- ja kuntoutuspsykologin sekä muiden ammattilaisten työvälineeksi. Potilas voi myös itsenäisesti tai läheisten kanssa käydä läpi kirjan harjoituksia.

Vain tilaajilla on pääsy tämän artikkelin täysversioon.

Kirjaudu sisään tai klikkaa tästä tilaamaan Psykologia-lehti.

Jos olet jo tilaaja, rekisteröidy tästä.