Artikkelien tiivistelmät (04/2014)
Psyykkinen hyvinvointi ja neurokognitiivinen suoriutuminen Aspergerin oireyhtymässä aikuisiällä
Aspergerin oireyhtymä on autismin kirjon häiriö, jonka piirteet ovat esillä lapsuudessa ja jatkuvat läpi elämänkaaren. Tutkimuksen tavoitteina oli selvittää, millaista psyykkistä oireistoa ja psykososiaalisen tuen tarvetta Aspergerin oireyhtymässä aikuisuudessa esiintyy, sekä tutkia aikuisiän neurokognitiivista suoriutumista. Asperger-ryhmässä oli 20 diagnosoitua aikuista ja verrokkiryhmässä 25 tervettä aikuista. Psykiatrisia oireita kartoitettiin SCL-90-kyselyllä ja psykososiaalisten tukitoimien käyttöä selvitettiin asiakirjoista ja haastatellen. Neurokognitiivista suoriutumista tutkittiin WAIS-III-testistöllä. Aikuisilla, joilla oli Aspergerin oireyhtymä, esiintyi psyykkisiä oireita merkitsevästi tai erittäin merkitsevästi enemmän kuin terveillä kaikkien SCL-90-oireskaalojen perusteella. Psyykkinen kuormittuminen näkyi myös heidän saamissaan rinnakkaisdiagnooseissa ja psykososiaalisten palvelujen käytössä. Yli puolella oli joko lievän tai keskivaikean masennuksen diagnoosi. Yli puolet oli saanut joko nuoriso- tai aikuispsykiatrian polikliinista yksilöhoitoa. Asperger-diagnoosin saaneiden aikuisten neurokognitiivinen suoriutuminen oli keskitasoista, mutta suoriutumisprofiilin vaihtelevuus ja yksilöllisyys tulivat ilmi. Ryhmätasolla vahvuutta oli visuaalisten yksityiskohtien havainnoinnissa. Prosessointinopeuden ongelmat tulivat aineistossa esille. Aspergerin oireyhtymä kuvautuu häiriönä, jossa aikuisuudessa esiintyy kohonnut psykososiaalisen tuen ja psyykkisen hoidon tarve. Tutkimus tuo ymmärrystä tämän erityisryhmän haasteisiin. Sekä psyykkiset riskitekijät että neurokognitiivisen suoriutumisen erityispiirteet on tärkeää huomioida kuntoutuksen suunnittelussa.
Avainsanat: Aspergerin oireyhtymä, autismi, psyykkinen hyvinvointi, psykososiaalinen tuki, neurokognitiivinen suoriutuminen
Seurantatutkimus eettisen organisaatiokulttuurin yhteydestä johtajien työpaikan vaihtoon
Tutkimuksessa tarkasteltiin eettisen organisaatiokulttuurin yhteyttä johtajien työpaikanvaihtoaikeisiin vuonna 2009 sekä toteutuneisiin työpaikan vaihtoihin vuosien 2009 ja 2011 välillä. Kyselytutkimukseen osallistui 902 johtajaa eri toimialoilta vuonna 2009. Seurantatutkimuksessa (2011) tutkittiin 453 johtajaa, joista 85 oli vaihtanut omasta aloitteestaan työpaikkaa. Eettistä organisaatiokulttuuria tutkittiin lähtötilanteessa 58-osioisella Corporate Ethical Virtues ‑kyselyllä (Kaptein, 2008; ks. Huhtala, 2013), joka sisältää kahdeksan organisaation toimintaan liittyvää hyvettä. Tulokset osoittivat, että eettinen kulttuuri oli yhteydessä johtajien vähäisiin työpaikanvaihtoaikeisiin vuonna 2009. Seurantatutkimus osoitti, että eettisen organisaatiokulttuurin hyveistä johtajien lähiesimiesten sekä ylimmän johdon esimerkillisyys eettisissä toimintatavoissa ennustivat sitä, että tutkitut johtajat työskentelivät saman työnantajan palveluksessa kaksi vuotta myöhemmin. Organisaatiokulttuurin eettisyyteen panostaminen on tärkeä keino sitouttaa johtajat organisaation palvelukseen.
Avainsanat: eettinen organisaatiokulttuuri, työpaikanvaihtoaikeet, työpaikan vaihto, johtajat
Ryhmävertaistuki ja sen seuraukset – vanhempien kokemukset lapsen kuoleman jälkeen
Tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa vanhempien ryhmävertaistuen kokemuksista ja sen seurauksista lapsen kuoleman jälkeen. Tutkimusaineisto kerättiin neljään KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry:n perheviikonloppuun osallistuneilta lapsen kuoleman kokeneilta vanhemmilta. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 69 vanhemman vastauksesta. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla.
Ryhmävertaistuki koettiin pysähtymisenä menetyksen äärelle, yhteisöllisyyden rikkautena, tasaveroisena vuorovaikutuksena ja yksin olemisena muiden joukossa. Pysähtymiseen menetyksen äärelle liittyi vanhempien mahdollisuus suremiseen ja muisteluun sekä mahdollisuus menetyksen käsittelyyn. Yhteisöllisyyden rikkaus sisälsi yhteenkuuluvuutta ja ymmärryksen saamista, hyväksyvää ilmapiiriä sekä tuen saamista ja antamista ryhmässä. Tasaveroiseen vuorovaikutukseen kuului aitoa keskustelua ja yhdessä jakamista. Yksin oleminen muiden joukossa sisälsi epäoikeudenmukaisuutta ja vertailua, ulkopuolisuutta keskusteluissa ja ryhmässä yksin jäämistä. Ryhmävertaistuen seurauksina koettiin selviytymisen ja sopeutumisen edistymistä sekä mielen ja kehon prosessien muutoksia. Selviytymisen ja sopeutumisen edistymiseen liittyi elämässä eteenpäin pääsemistä ja koko perheen selviytymisen edistymistä. Mielen ja kehon prosessien muutokset sisälsivät itsetutkiskelun, pelon, ahdistuksen ja fyysisten oireiden lisääntymistä.
Tutkimuksen tulokset lisäävät tietoa traumaattisten tilanteiden jälkeisistä ryhmävertaistuen kokemuksista ja seurauksista. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää surevien vanhempien tukemisessa ja ryhmävertaistukitoiminnan järjestämisessä.
Avainsanat: ryhmävertaistuki, kokemus, vanhemmat ja lapsen kuolema