Artikkelikutsu Psykologia-lehden teemanumeroon: Identiteetin kehitys elämänkulussa

Identiteetistä on tullut varsin väljästi käytetty käsite, jolla esimerkiksi mediassa voidaan viitata hyvin monenlaisiin yksilölle tai ryhmälle merkityksellisiin asioihin. Suomenkielinen tieteellinen analyysi on kuitenkin ollut vähäistä. Siksi julkaisemme Psykologia-lehdessä tästä ajankohtaisesta aiheesta teemanumeron vuonna 2020. Tavoitteena on vahvistaa psykologiassa, sosiaalipsykologiassa ja niiden sovellusaloilla tarvittavaa identiteetin tutkimuksellista ymmärrystä ja viitekehystä sekä tuoda esiin suomalaisen identiteettitutkimuksen menetelmiä, tuloksia ja tutkimusaineistoja.

Pyydämme enintään 250 sanan artikkeliehdotuksia tästä aihepiiristä viimeistään 31.10.2019. Käsikirjoituksen näkökulmia voivat olla esimerkiksi: 

  • identiteetin muotoutuminen eri elämänvaiheissa 
  • identiteetti elämän eri osa-alueilla (työ, parisuhde, vanhemmuus, uskonto, sukupuoli, etnisyys jne.)
  • identiteetin kasvua tukevat tai estävät tekijät
  • identiteetin yhteys hyvinvointiin ja suoriutumiseen tai toisaalta syrjäytymiseen ja hyvinvoinnin puutteisiin
  • identiteetin tutkimusmenetelmät 

Ehdotuksesta tulee käydä ilmi tutkimuksen tarkoitus, käytetyt menetelmät, keskeiset tulokset ja johtopäätökset. Abstraktien pohjalta kutsutaan 15.11.2019 mennessä teemanumeron käsikirjoitukset, jotka on jätettävä Psykologia-lehteen viimeistään 31.3.2020 muotoiltuina Psykologia-lehden ohjeiden mukaisesti (http://www.psykologia.fi/kirjoittajille/475-tieteelliset-artikkelit). Artikkelit käyvät läpi anonyymin vertaisarviointiprosessin.

Abstraktit lähetetään siis 30.10.2019 mennessä toimittajille, joilta saa myös lisätietoa teemanumerosta: 

Dosentti Päivi Fadjukoff, Jyväskylän yliopisto (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)

Professori Katariina Salmela-Aro, Helsingin yliopisto (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)