Psykologia sijoittuu tieteiden leikkauspisteeseen – se on yhtä hyvin luonnontiedettä, humanistista tutkimusta kuin yhteiskuntatiedettäkin. Tämä puolestaan synnyttää jatkuvia kiistoja, ja joskus ohipuhumisia, psykologian luonteesta. Kokeellinen psykologi voi helposti epäillä muutamiin tapauksiin perustuvien ”ymmärtävien” tutkimusten tieteellisyyden perään.

Jos siirretään katse tieteellisten tutkimusmenetelmien tasolle, niin siellä löydämme kliinisen ja ”tieteellisen” psykologian välillä vastakkaisasettelun, joka voi saada muotonsa myös ”kovien” ja ”pehmeiden” menetelmien välisenä kinasteluna. Laajoilla kyselyaineistoilla kuvataan vaikkapa työuupumuksen muutoksia, mutta humanistinen psykologi saattaa kysyä tämän lisäksi työn merkityksellisyyden muutosta.

Tieteelliseltä tutkimukselta vaaditaan yhä enemmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mutta tällekin asteikolle psykologiaa on vaikea määritellä tai sijoittaa. Psykologian voi helposti sijoittaa yhteiskuntaa säilyttävien konservatiivisten voimien joukkoon, mutta terapeutit ja kehittävät työntutkijat vastaavat, että mikään muutos ei ole mahdollista, jos yksilöillä ei ole riittävää toimintakykyä sen toteuttamiseen.